Maratonviikon valmistautuminen

Viime vuonna tähän aikaan olin jo juossut maratonin Wienissä ja puolimaratonin Joensuussa, eikä muita tavoitteita vielä ollut tiedossa. Nyt ensimmäinen kunnon kisa on vasta edessä, kun lauantaina koittaa Helsinki City Marathon. Viimeiset päivät ennen maratonia tuntuvat vaikeilta! Lepo ja tankkaus lisäävät energiaa, mutta silti pitäisi malttaa ottaa hyvin rauhallisesti.


Kisaviikon valmistautuminen menee melko lailla tutuilla rutiineilla. Lauantaina on luvassa neljästoista maratonini, ja mitään uutta en tälläkään kertaa kokeile. Harjoittelussa jo pari viikkoa on mennyt kevyemmin. Tällä viikolla käyn ainoastaan pari kertaa kevyesti juoksemassa, jotta juoksuvire säilyisi kohtuullisena. Jos uskaltaisin, juoksisin hieman enemmän, mutta juoksin ja reissasin itseni melko väsyneeksi huhtikuun lopulla, joten mieluummin lepään, kuin otan riskiä väsyneenä kisaamisesta. Luulen, että kisaviikon harjoittelussa teen vielä joskus jotain eri tavalla. Tämä ei mielestäni ihan täysin sovi minulle, en ollenkaan ole parhaimmillani silloin, kun olen levännyt näin paljon.

Tankkaan hiilihydraatteja kolme päivää, tiistaista torstaihin. Olen aika reipas syömäri tavallisestikin, mutta erityisesti nyt huolehdin siitä, että syön säännöllisesti ja hyvin. Lisäksi juon Dexal Heavyä, kuten aina aikasemminkin. Tankkausjuomalla varmistan energiavarastojen täyttymisen ilman, että olo olisi hankalan täysi. Perjantaina syön tavalliseen tapaan, lauantaina sitten kisapäivän mukaisesti, aamupainotteisesti toki.


Yritän nukkua kisaviikolla mahdollisimman hyviä yöunia. Tiistain Helsingin reissun vuoksi yöunet jäivät hieman lyhyemmäksi, mutta muuten ei pitäisi olla mitään, mikä rajoittaisi nukkumista. Kisa-aamuna minun täytyy olla junassa seitsemältä, mutta sekin on aikataulujen puolesta ihan tavallisen päivän raameissa.

Valmistautumiseeni kuuluu olennaisena osana myös se, että unohdan käyneeni koskaan lenkillä. Suunniteltu maratonvauhti, joka on jossain vauhtikestävyysalueen puolivälissä, tuntuu ihan järjettömältä tavoitteelta, koska "en ole juossut kovia harjoituksia tänä vuonna, pitkät lenkit ovat jääneet aivan liian lyhyiksi, aerobisen kynnyksen harjoittelu on ollut varsin vajavaista, ja lihaskuntoharjoittelu on unohtunut kokonaan". Jossain vaiheessa joudun tarkistamaan Suunnon palvelusta tai blogin viikkotreenikirjauksista, että juostu on, jolloin ylipäätään maaliin asti juokseminen on teoriassa mahdollista. Tämä on merkillinen, joka ikinen kerta toistuva epävarmuuskuvio.


Viileän sään juoksu taitaa jäädä haaveeksi, kuten vähän ilmoittautuessani pelkäsin. Kesäsäät ovat kyllä olleet varsin ihania viime päivät, mutta maratonin juokseminen olisi huomattavasti helpompaa, jos lämpötila olisi kymmenen asteen hujakoilla. Olen joitakin vuosia sitten juossut maratonin kolmenkymmenen asteen helteessä, joten tiedän, että kestän kyllä kuumuutta, mutta silloin vauhtia täytyy laskea. Tällä hetkellä sääennuste lupailee varsin mukavaa 18 asteen lämpöä. Tuollaisessa lämmössä voisi varmasti juosta oikein hyvän juoksun, tai ainakaan se ei jäisi säästä kiinni. Kisavarustepohdinnassa voi siis rajoittua kesäiseen varustukseen. Yli viidentoista asteen lämmössä ei oikeastaan voi olla liian vähän päällä, jos on poutaa.

Kaikista mukavin osa valmistautumista on itse juoksun miettiminen. Se, miten vihdoin pääsee liikkeelle kuhisevan massan mukana. Juoksulinjojen hakemista, reitin tähyilyä, kellon paikan säätämistä ranteessa. Geelit taskussa ja ensimmäiset nyrkissä. Ensimmäiset kilometrit tuntuvat ehkä hankalilta lämmittelystä huolimatta. Tavoitevauhti tuntuu kovalta, eikä tasainen meno muutenkaan ole mahdollista ihmismassan vuoksi. Vihdoin jossain vaiheessa, ehkä viiden kilometrin nurkilla alkaa kulkea. Sopiva vauhti löytyy, helppo, mutta napakka. Sellainen, joka pelottaa, mutta jota silti voi kuvitella menevänsä kaksi kertaa puolikkaan verran, ja jossa hengitys on vielä helppoa. Sopiva selkä tai vieruskaveri löytyy, tai sitten itse on veturina jollekin toiselle. Maisemista ei jää juuri mitään mieleen, jos juoksu kulkee. Ehkä jokin pitkä suora, jossa on riittävästi aikaa rekisteröidä maisema mieleen, tai tuttu rakennus, yllättävä kannustus tai muuta. Kolmenkympin jälkeen keskittyminen syvenee, johonkin paikkaan ehkä sattuu, oikeaan jalkaterään tai sääreen. Jos vauhti on ollut oikea ja kisanaikainen tankkaus on onnistunut, alkavat hurmoskilometrit, joista selviää milloin milläkin ajatuksella. Voimalause on vielä miettimättä, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa.

Kommentit

  1. Paljon tsemppiä kisaan! Aika mahtavaa kun starttaat jo 14. kerran maratonille! Taitaa juoksukisoissakin kokemus tuoda varmuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Aika paljon vähemmän jännittää ennen kisaa, tai se on enemmän innostusta kuin panikointia. :)

      Poista
  2. Kevyitä askelia ja hyvää kisaa! Sulla on kyllä niin mahtavia treenimääriä takana, että onnistumiseen on oikein hyvät mahdollisuudet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Itsellä on myös sellainen olo, että valmistautuminen on mennyt hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat