Siirry pääsisältöön

1000 m hallissa

Karhu-viestistä tuttu juoksukaveri houkutteli juoksemaan 1000 metriä oman seuran hallikisoihin. Olin huomannut tapahtuman jo aiemmin, mutta en olisi lähtenyt ilman yllyttämistä, sen verran erikoinen oli tuo matkan pituus, ja vielä radalla. No tietenkin sitten lähdin, kun houkuteltiin. Kilpailu oli osa kansallista Flying Finns -sarjaa. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa juoksemaan Mikkelin uudessa hallissa.

Lämmittelin parikymmentä minuuttia, hölkkää ja rentoja vetoja. Lähtöviivalla oli hankala suhtautua tulevaan. Yritin hahmottaa matkaa ajattelemalla kilsan vetoja, kovempaa vain pitäisi mennä. Ennen aikuisten starttia olimme seuranneet kolme junnuerää, mikä oli hyvä juttu. Sain muistutettua itselleni, että nousujohteinen juoksu voisi olla lopputuloksen kannalta parempi kuin alku täysillä ja uupuminen loppua kohti. Tähtäsin neljän minuutin alitukseen, mutta en ollut varma, olisiko se kuitenkaan mahdollinen: enhän ollut harjoitellut tällaista matkaa varten yhtään. Takana oli tavallinen maratonin treeniviikko, tosin pitkän lenkin olin juossut tarkoituksella jo lauantaina.

Kuva: Mikko Rahikainen

Aikuisten erässä oli kymmenkunta juoksijaa. Asemoin itseni porukan hännille. Ensimmäinen kierros meni maltilla, ehkä liiankin. Juoksin ensimmäisen kierroksen jälkeen takakaarteessa hitaamman juoksijan perässä tarkoituksena mennä omalla vauhdilla ohi vasta suoralla, ehkä olisi ollut järkevämpää ohittaa heti. Kaksi kierrosta sujui joutuin, kolmannella vilkaisin kellosta vauhtia, joka oli sillä hetkellä 3'50. Meno tuntui hyvältä ja sain kiristettyä viimeiselle kierrokselle. Juoksulinjat olivat minulla ihan mitä sattuu, välillä sisäradalla ja välillä seuraavalla. En osannut suhtautua muutaman minuutin suoritukseen, jossa sekunnit ovat paljon arvokkaampia kuin useamman tunnin suorituksissa. Mitähän olisin tehnyt, jos kengännauha olisi auennut? Varmaan olisin pysähtynyt solmimaan sen, niinhän sitä maratonilla tekisi ilman muuta... Viimeinen kierros 200 m radalla ei tuntunut pitkältä sekään. Loppusuoralla minut ohitti samassa sarjassa juossut nainen, jonka olin ohittanut viimeisen kierroksen alussa. Minulta ei löytynyt enää isompaa vaihdetta, jolla olisin pitänyt etumatkan. Ehkä kilpailuvietissäkin olisi kehitettävää.

Kuva: Mikko Rahikainen

Kuva: Mikko Rahikainen

Hassu, pehmeähkö juoksu. Loppuaika 4'08, jossa harmittavasti näkyy tuo ensimmäisen kierroksen himmailu. Sijoitus naisten sarjassa 3/4. Maalissa hengästytti yllättävän paljon, vaikka juoksu ei tuntunut terävältä ollenkaan. Oli aika hauska käydä juoksemassa ja olla itselle oudolla ja vaikealla alueella. Hallin pinta oli mukavan kimmoisa ja nopea juosta, mutta ilma oli kuiva. Tunnelma oli hyvä, varsinkin junnusarjojen kovat suoritukset ilahduttivat.

Kuva: Mikko Rahikainen

Kommentit

Kuukauden luetuimmat

Crossfit osaksi harjoittelua

Tämän vuoden marraskuu on ollut treenien puolesta varsin erilainen kuin kaksi edellistä. Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa marrasputkeen ja juoksin joka päivä vähintään 25 minuuttia. Vuosi sitten olin samassa haasteessa ja asetin vielä kilometritavoitteeksi 300 km. Hienoja kuukausia molemmat! Nautin päivittäisestä juoksemisesta todella paljon. Tänä vuonna olin marraskuun alussa vielä hieman ylimenokauden fiiliksissä, jos nyt sellaisesta voi kuntoilijan kohdalla edes puhua. Vuoden toisen maratonin olin juossut lokakuun puolivälissä, joten marraskuun alussa ei ollut vielä valtavaa juoksunälkää ehtinyt kertyä, vaikka palautuminen tällä kertaa ihmeen nopeasti tapahtuikin.


Smartumin tilillä poltteli lokakuun puolella vielä lähes täydet liikuntasaldot, kun huomasin crossfit-salin aloittavan On ramp -kurssin sopivasti seuraavassa kuunvaihteessa. Kahtena kesänä olin ollut katsomassa ja tuomaroimassakin crossfit-kisoja täällä Mikkelissä, ja ajatus oli niistä energisistä ja inno…

Erilainen marraskuu

Marrasputketon marraskuu on näköjään mahdollista sekin. Tänä vuonna kilometrien keräily sai väistyä uuden harrastuksen tieltä, kun aloitin crossfitin vakaana aikomuksenani liittää se pysyvästi harjoitusviikkooni. Olen aina ollut lihaskuntoharjoittelussa laiska, eikä kotijumppa tai kuntosaliharjoittelu ole ollut millään tavalla herkkua, vaikka lihaskunnon merkityksen hyvin ymmärränkin. Ajatus siitä, että hyvä lihaskunto tukee juoksua, onkin ollut ainoa motivaattori tehdä voimaharjoittelua edes jokseenkin säännöllisesti. Olen usein sanonut, että en tykkää liikunnasta, tykkään vain juoksemisesta. Sen vuoksi crossfitin "löytäminen" tuntuu erityisen hyvältä: on olemassa minulle mieluinen tapa vahvistaa kehoa monipuolisesti.


Juoksukilometrejä kertyi marraskuussa 185. Kaksi pitkää lenkkiä tein kävellen, lisäksi yhden pitkän lenkin kävelyn ja juoksun yhdistelmäharjoituksena. Harjoittelu on ollut peruskestävyyttä, yksi kuuden kilometrin kovempi pyrähdys joukossa. Juokseminen on tuntu…

Adidas Ultra Boost, 1000 km yhteistä taivalta takana

Kirjoitin viime kesänä hämmentyneen tekstin testattuani Adidas Ultra Boosteja, jotka hankin sillä ajatuksella, että ne voisivat korvata Asicsin Nimbukset peruskenkänä. Ultra Boostit olivat melko erilaiset Nimbuksiin verrattuna, lisäksi epäilin päällysmateriaalin kestävyyttä ja sitä, että harvan neuloksen vuoksi kengät olisivat talvella kylmät.

Ekan testilenkin jälkeiset tunnelmat tuolla.

Kengillä on nyt juostu vajaa 1000 kilometriä, mikä on aika monessa paikassa annettu ohje juoksukenkien käyttöiälle. Itse olen aina juossut kengillä pitempään, kestävyys on ollut yksi tärkeä kriteeri vakiokengässä. Jos kengät ovat pintapuolisesti kunnossa, eivätkä jalat kipeydy niillä juostessa, niin silloin annan mennä vaan. No, Ultra Boostit näyttäisivät olevan tässä suhteessa minulle sopivat. Kuten vastaavan ikäisissä Nimbuksissakin, ulkopohjassa näkyy kulumista ja päällisestä alkaa puskea varvas läpi, mutta vielä on yhteistä matkaa jäljellä. Kengät tuntuvat edelleen hyvältä jalassa, mitään muotoutu…