Vaarojen Maraton 2017

"Tervetulloo", toivotti liikenteenohjaaja Kolin kylällä lauantaiaamuna. Olemme aikaisemmin asuneet vuosia Joensuussa, ja taas muistin, miten hyväntuuliset ihmiset ovat yksi parhaista asioista Pohjois-Karjalassa. Ikävän saa helposti kasvatettua mittavaksi vierailemalla vanhalla kotiseudulla lähinnä juoksutapahtumissa, festareilla ja ystävien luona. Kai se arki on arkea sielläkin kuitenkin? En ole ihan varma, en muista.

No, tämänkertaista ei-arkea lähdin viettämään Vaarojen Maratonille. Edellisestä polkumaratonista olikin jo kuusi vuotta aikaa. Olin yöpynyt Joensuussa, josta vajaassa tunnissa ajaa Kolille. Sää oli varsin hyvä, lämpotila 6-7 astetta, sumua, mutta ei sadetta. Hain kisanumeron puoli kahdeksan aikoihin, aikaa oli hyvin. Kuuntelin musiikkia, kävelin poluilla ja istuskelin auditoriossa ultrajuosijoiden palleroita kartalta seuraten. Pääsin täydelliseen keskittymisen kuplaan, jossa muut ihmiset muuttuivat yhtenäiseksi massaksi trikoineen ja reppuineen.



Lähdin starttialueelle vasta 15 minuuttia ennen oman lähtöryhmäni lähtöä. Hölkkäilin, koska palelin, ja koska koneen käynnistyminen vie minulla aina aikaa. Reitin alkukilometrit ovat alamäkeä, ja luotin siihen, että pystyn kevyeen aloitukseen juoksijajoukosta huolimatta. Lähdin 5-6 tunnin tavoiteajan ryhmässä. Järjestäjän karkean laskurin mukaan tavoiteaika voisi olla 1,5 x maratonin loppuaika, joten tämän vuoden  3:50-ajalla kuuden tunnin alitus olisi mahdollinen. Paitsi että vähäinen polkujuoksuharjoittelu toisi tietysti lisäminuutteja aikaan.

Asemoin itseni jonnekin lähtöryhmän loppupuolelle. Pidin riskinä, että jäisin ohitettavaksi, olihan lähtöryhmä aavistuksen kova omaan kuntooni nähden. Huoli oli turha, samalla laskurilla taisi olla muitakin liikkeellä. Tavoitteeni mukaisesti juoksin tasaisella rasituksella, siis niin hyvin kuin se mäkisessä maastossa oli mahdollista.

Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Tämän vuoden reitillä ensimmäinen isompi nousu oli Mäkrälle kiipeäminen neljän kilometrin kohdalla. Siitä eteenpäin Kiviniemen huoltopisteelle oli tasaisempaa. Reitti oli mutainen, mutta Mäkrältä Kiviniemelle oli paljon hyvin juostavaa pätkää. Kiviniemeltä alkoi pitkä, 8 km Ryläyksen nousu. Jyrkkyys oli enimmäkseen helpompaa kuin Mäkrällä, ja tasaista ja alamäkeäkin mahtui sekaan. Muistuttelin itseäni, että palaudun nousuista hyvin, eikä ollut syytä jäädä ihmettelemään: "mäki loppui, saa juosta". Ja näin myös tein. Ryläys ei ollut niin rankka, mitä muistelin vuosien takaisesta juoksusta, mutta ehkäpä olin harjoitellut paremmin kuin edellisellä kerralla. Yllätyksekseni löysin itsestäni myös alamäkijuoksijan. Vaivattoman tuntuisesti (ehkä enemmän tuurilla kuin taidolla, kaatumatta siis) laskettelin menemään, ja ihmettelin alamäessä ohitettujen määrää, kun aiempi mielikuva itsestäni oli kömpelö könkkääjä.

Matkaevääksi olin ottanut GU:n geelejä, Dexalin glukoosipastilleja, vettä tietysti, sekä mustana hevosena karkkia. Söin säännöllisesti, en hirveästi miettinyt mitä ja monelta, mutta ehkä 20-30 minuutin välein jotain. Ässämixit upposivat hyvin ja hykertelin tyytyväisyydestä tuplajuhlapäivän vuoksi: kisa- ja karkkipäivä. Tästä saattaa tulla tapa.


Puolivälistä eteenpäin reitti oli kivikkoisempaa. Juostessa sai olla tarkkana, mutta eipä sitä poluilla koskaan voi vaipua katumaratonin kaltaiseen tasaisen liikkeen transsiin. Ryläyksen jälkeen seura vakiintui pitemmäksi aikaa. Peesailin samaa selkää pitkään, sitten toista, ja välillä osat vaihtuivat. Ohitimme muita porukoita, mutta jatkoimme keskenämme samalla vauhdilla varmaan lähemmäs kymmenen kilometriä. Ryhmässä juokseminen auttoi muutenkin koko matkan ajan. Joka kerta, kun jätin jonkun porukan, juoksin seuraavan kiinni, jotta sain vetoapua. Vasta viimeisillä kilometreillä alkoi olla harvempaa, ja siten myös hankalampaa.

Olin tosi tyytyväinen omaan vauhdinjakooni ja jaksamiseeni. Tuntui, että juoksu pysyi hyvin hallinnassa. Alamäet palauttivat hyvin ja nousut olivat suorastaan herkullisen nautinnollisia. 35 kilometrin jälkeen alkoi jaloista puhti loppumaan, ja juokseminen alkoi tehdä kipeää. Etureisille alkoi riittää moinen jumppaaminen. Viimeisen huoltopisteen jälkeen juostiin onneksi enimmäkseen hyvin helppokulkuista polkua, jossa kompastelun riski oli pienempi. Syke alkoi laskemaan, kun loivemmatkin nousut menivät kävelyksi. Mutta mikäpä se auttaisi enemmän kuin kanssaihmisten kärsimys: edestä lähestyvä selkä antoi kummasti virtaa köpötellä edes pikkuisen kovempaa.

Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Kuusi tuntia ylittyi ennen satamaa, josta lähdettiin loppunousuun. Mitähän oikein kuvittelin, kun muistikuvissani loppunousu oli lyhyt kirmaisu vain? Sehän olikin siis tietysti nousu järven rannasta Ukko-Kolille. Ei noussut tossu enää maasta juurikaan, mutta päätökseni mukaisesti maaliviiva ylitettiin juosten. Ihmisten kannustus oli aivan mahtavaa, väsyneenä ja maalin lähestymisen tietäen aivan liikuttavan ihanaa. Ja olikohan Pia / Kaukomara siinä loppunousussa tsemppaamassa? Tutunoloiset kasvot rekisteröityivät tajuntaan vasta kymmeniä metrejä myöhemmin.


Juoksun jälkeen jututin lyhyesti tapahtumapäällikkö Heikkiä, joka on opiskeluajoilta tuttu, hieno tyyppi ja valtavan osaava työmyyrä. Ja sieltähän se taas ilmestyi, kaipuu Pohjois-Karjalaan... Kävin pikaisesti suihkussa, vaihdoin trikoot verkkarihousuun ja jätin toiset juomaan kaljaa auringonnousuun.

Loppuaika 6:24'45. Keskisyke 150, keskivauhti kellossa 8'47 min/km. Sijoitus sarjassani 44/158. Naisten sarjassa 18 juoksijaa alitti kuusi tuntia, Maija Oravamäen voittoaika oli 4:37'51. Tämän vuoden reitti oli mielestäni erittäin onnistunut, samoin järjestelyt. Karsulaiset ovat kyllä pikkujoulunsa ansainneet!

Kommentit

  1. Onneksi olkoon, tosi hieno maraton sinulta! Joo, olin siinä viimeisessä mäessä ennen maalia kannustamassa ja odottamassa omaa miestä. Kaikki ohi juosseet yritettiin huomioida tavalla tai toisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! :) No olit se sitten sinä! Hassusti välähti mieleen siinä maalinousussa myöhemmin, vaikka en mielestäni edes katsonut, ketä siellä on kannustamassa. :D Valokuvien ja todellisuuden yhdistäminen on vissiin haastavaa pitkän juoksun päätteeksi.

      Poista
  2. Onnittelut vielä hienosta juoksustasi! Veikö polkujuoksu sinut mennessään vai mikä on seuraava tavoitteesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna! :) Ei ole mitään tietoa seuraavista tavoitteista, fiiliksellä mennään. Palauttelua nyt ensin ja sitten peruslenkkeilyä vuoden loppuun.

      Poista
  3. Onnittelut Raita!! Sait tämän kuulostamaan niin houkuttelevalta tapahtumalta, että ehkä pitää kärkkyä itsekin ensi vuoden paikkaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Se on hieno tapahtuma! Vahva suositus. Ja paljon kevyttä pitkää talviharjoitteluun, keväämmällä sitten riittävästi mäkeä, mulla ei ollut riittävästi. :D

      Poista
  4. Hienoa Raita! Upea juoksu ja upea rapsa! :) Itse kun on käynyt Kolilla useamman kerran, pystyi hyvin eläytymään juoksusi vaiheisiin. Ensi vuodeksi on kyllä laitettava arpalipuke, sen verran innokkaasti seurasin tapahtumaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Laitahan ihmeessä arpa vetämään, on se hieno reissu. :) :) Kiitos myös kaikista tsempeistä ennen ja jälkeen juoksun! <3 Olet tärkeä.

      Poista
    2. Voi ihana Raita, olet myös. Mahtavaa että ollaan tutustuttu! Voitaisiin muuten talven pimeyteen keksiä myös yhteisiä polku(vai umpihanki)juoksua <3

      Poista
    3. Ehdottomasti!! Sullakin on jo toukokuussa pitkä matka edessä, niin saa olla lumirymyä ohjelmassa. :)

      Poista
  5. Onnittelut vielä! Kuulostaa kyllä että helpohkosti meni, mutta hyvinhän olit treenannutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Meni odotetusti. Ajattelin, että kuntoa ja energiaa riittää kyllä, mutta jalat loppuu, ja näin myös kävi. Minun mäkitreeni ei ollut ihan sitä, mitä olisi pitänyt, jotta olisi päässyt vahvasti loppuun saakka.

      Poista
  6. Voi miten upealta matkasi kuulostaa! 😍 Minulla ei mennyt ollenkaan niin hyvin, mutta maaliin tulin ja nyt fiilikset on jo paremmat... Maalissa päätin, että ei enää koskaan... näitä vaaroja, mutta saattaa ne vielä joskus olla edessä 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä ne matkan rasitukset unohtuu! :D Eikös se Vuokatti ole vielä pahempi, jos sitä sinne sitten joskus...

      Poista
  7. Oi, nyt on sitten Vaarat juostu! Onnittelut hienosta juoksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos vaan, Jonna! Se oli hieno tapahtuma, suosittelut! :)

      Poista
  8. Onnittelut hyvästä juoksusta! Huomenna aukeaisi Karhunkierroksen ilmo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Ei kuule ei, minä en voi tehdä suunnitelmia puolen vuoden päähän. :D

      Poista
  9. Hieno suoritus, oot kyllä kovassa kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! :) Polkukunto ei ollut aivan sitä mitä toivoin, mutta ei se kyllä yllättänytkään. :D

      Poista
  10. Nyt vasta pääsin muidenkin Vaarojen kisarapsoja lukemaan. Onnea huikeasta ajasta ja hyvästä juoksusta (jos ei lasketa mukaan väsyneitä jalkoja). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :) Jalat väsyi ihan odotetusti. :D Eli ihan kunnon mukainen juoksu oli. Tiesin jo harjoitellessa, että minun mäkitreenit ei tuu Vaaroille riittämään. Mutta olihan paljon hyvääkin ja ihan olen tyytyväinen suoritukseen, tapahtumanahan tuo oli mielettömän upea tuloksesta riippumatta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat