Siirry pääsisältöön

Palautumista Vaaroilta

Vaarojen maratonista on nyt viisi päivää. Tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa kisan jälkeen. Olo oli vahva ja hyvä, yllättävänkin valmis palaamaan normaaliin rytmiin.

Vaikka polkujuoksu on pehmeämmän alustan vuoksi jaloille mukavampi kuin kova asfaltti, jättää kuuden ja puolen tunnin metsässä rytyyttäminen jälkensä. Epätasaisen alustan vuoksi jalka osuu polun tai kiven tai juuren pintaan milloin mitenkin: päkiällä tai kantapäällä, ulkosyrjällä, keskiosalla, joskus jopa varpailla. Reitin korkeuserot kuormittavat monipuolisesti, samoin kuin suoraan etenemisen lisäksi reitin epätasaisuuden vuoksi tehdyt sivuttaisliikkeet. Tiesin jo matkalla, että useampi varpaankynsi tulee lähtemään myöhemmin viikkojen kuluessa. Muutaman kerran varpaat pakkautuivat kengän kärkeen jossakin taidokkaassa, kissamaisessa ponnistuksessa, ja pari kolausta polulla oleviin esteisiin sinetöi kynsien kestämättömän moukaroinnin. Juoksua ei kynsien kasvava jomotus onneksi estänyt. Nyt ne ovat jonkin verran kosketusarat, mutta lenkkeily onnistuu.


Oikean jalan askellusvirhe on aiheuttanut monenlaista vaivaa vuosien varrella. Katumaratoneilla jalka väsyy vasenta enemmän, mutta kyllä se silti kohtuudella maaliin saakka vie. Polkumaratonilla oli jo hankalampaa. Jo juoksun puolivälissä huomasin, että oikea jalka ei jaksa ponnistaa, kuten vasen. Tein suurimman osan isommista loikista vaikkapa märkien painanteiden yli ponnistaen vasemmalla, koska en saanut oikeaan jalkaan kunnolla voimaa. Ilmiö on ihan vastaava, kuin katumaratonilla, mutta vaikutus huomattavasti suurempi. Oikean jalan heikot lihakset olivat jo parinkympin polkujuoksun jälkeen väsyneet. Ilmeisesti jalka yritti kompensoida tätä jotenkin, koska sain lonkankoukistajan kipeäksi. En huomannut vaivaa kuin vasta kisanjälkeisen yönä: kyljen kääntäminen oli työlästä, kun oikea jalka ei meinannut jaksaa liikkua mukana. Kisaa seuraavana päivänä vasemman jalan polvi nousi ihan normaalisti, mutta oikea jalka vain 15 cm lattiasta. Meillä on talossa kolmet portaat, joissa vaiva kävi varsin selväksi. Onneksi parin päivän kuluessa tilanne normalisoitui. Tämä oli kyllä jälleen vakava varoitus oikean jalan tilanteesta, eihän se vaan toimi. Katsotaan, mitä vahvistaminen ja jäsenkorjaus saa aikaan. Tällä hetkellä on aivan selvää, että maraton on maksimimatka, mihin tuo jalka pystyy.

Kisapäivä sujui onnellisen raukeassa olotilassa. Pitkä rasitus tekee hyvää ja huonoa: pääkoppa palkkautuu ja on tyytyväinen, mutta samalla olo on väsynyt ja epämääräisen ravinnon- ja nesteentarpeinen. Pikkuhiljaa päivien edetessä onnellinen euforia muuttuu alakuloksi ja väsymys levottomuudeksi. Tekisi mieli jo juosta, mutta hermosto ei ole vielä palautunut. Tällä kertaa pääsin jälkikrapulassa tosi vähällä: en ehtinyt vaipua synkistelyyn, kun olin jo valmis radalle taas. Lisäksi mieltä on virkistänyt ajatus lähestyvästä marrasputkesta: tervetuloa kylmyys ja pimeys, meistä tulee vielä hyvät kaverit.


Maratonin tai puolimaratonin jälkeen olen usein huonovointinen ja syöminen on työlästä kisapäivänä ja sitä seuraavana päivänä, mutta polkumaraton teki tässä poikkeuksen. Pystyin syömään hyvin heti kisan jälkeen. Syynä oli varmasti suorituksen matalampi rasitustaso, yli kuuden tunnin juoksussa en tietenkään jaksa mennä samalla intensiteetillä kuin vajaan neljän tunnin tai kahden tunnin kisassa. Energiageelit ärsyttivät taas suun limakalvoja ja hampaat olivat aika kipeät parina seuraavana päivänä (ja yönä). Luulin, että vain urheilujuoma vaikuttaa minulla noin, ja osittain siksi olen jättänyt sen pois kisaruokalistaltani, mutta näköjään samaa tekee nyt myös nuo geelit. Inhottava vaiva, joka kesti useamman päivän.

Vaaroilla käyneistä osa on jo kääntänyt katseensa ensi kevään polkukisoihin. NUTS Karhunkierros on suorastaan ovelasti järjestetty 35-vuotispäivänäni, onko tällä ollut tarkoitus yllyttää minut suunnittelemaan elämääni puolen vuoden päähän? Se ei tunnu nyt mahdolliselta ollenkaan. Käynnistelen talven peruskestävyysharjoittelujaksoa, enkä halua lyödä lukkoon mitään. Henkinen palautuminen vie minulla aina pitempään kuin fyysinen, ja ennen sitä ei kisakalenteria täytetä.

Kommentit

  1. Ehkä se kisojen jälkeinen "blues" on todellista. Mutta pian se menee ohi, kunhan annat itsellesi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) On se kyllä, mulla jostain syystä tulee joskus tosi voimakkaana. Tällä kertaa on mennyt hyvin, kun väsymys ei ole ollut kovin voimakasta ja kevyttä lenkkiä jo hyvin tekee. :)

      Poista
  2. Ai ai kipeitä varpaita ja irtoavia varpaankynsiä. :/ Tämän vuoden Vaarat oli ainoa pitkän matkan kisa jonka jälkeen saan pitää kaikki 10 varpaankynttäni. Yksi vesikello parantelee itseään joka olikin ainoa muisto kisoista.

    Tsemppiä palautumiseen. Ole itselle armollinen ja anna aikaa palautumiseen. Ennen pitkää olet jo ilmoittautunut Karhunkierrokselle.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkukisat ovat kyllä siitä kivoja, että kovin kipeäksi niistä ei tule. Katujuoksu tuntuu joskus pitkäänkin.

      Tämä oli onneksi helppo palautuminen! Kevyesti olen harjoittelun pariin palannut. Ja ei, en ole ilmoittautumassa. :D Jos mulla puuttuu kalenterista loppusyksystä jakso, jolloin en juokse ollenkaan, niin ainakin siellä on sellainen kausi, jolloin ei ole yhtään kisaa tiedossa. Se on ylimenokausi mielelle. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat

Maksimivetoja aamuharjoituksena

Vuosia sitten ajattelin, että aamulla juokseminen ei sovi minulle. Ennen aamupalaa ei jaksa ja aamupalan jälkeen ei pysty. Koirat ovat muuttaneet tämän käsityksen pysyvästi: ennen aamupalaa jaksaa kyllä ja aamupalan jälkeenkin pystyy. Minun aamulenkkini koirien kanssa ovat kuitenkin aina kevyitä, pappakoira ei enää vauhdista innostu. Olen muutenkin ollut sitä mieltä, että aamulla ei kyllä irtoa kuin kevyttä hölkkää. Päätin kuitenkin kokeilla kovempaa aamutreeniä nyt, kun kovien pakkasten vuoksi koirien ulkoilut ovat aivan minimissä, ja kun kuitenkin itse herään melko aikaisin joka tapauksessa.

Join herättyäni vain pikkuisen smoothieta ja lähdin hallille. Puoli seitsemän aikaan olin jo lämmittelemässä tyhjällä radalla. Olo oli ihan hyvä, yllättävän virkeä. Verkkailin viisitoista minuuttia, melko vähän siis. Nostin lämmittelyn loppupuolella pari kertaa sykkeen vauhtikestävyysalueelle. Kello kävi, eikä työpäivän aamuna tehnyt mieli venyttää harjoitusta, joten lyhyt, mutta tehokas lämmitt…

Viikot 3 & 4

Maratonharjoittelussani on kahden kovan ja yhden kevyen viikon rytmitys. Tämä on aikaisemminkin sopinut minulle hyvin.Nyt koville ja kevyille viikoille tehdään eroa vielä korostetummin, jotta kevyt viikko olisi varmasti palauttava, jolloin kovilla viikoilla olisi mahdollista treenata kovempaa. Viikko 3 oli kevyt viikko, jossa juoksukilometrejä 37,7. Kovalla viikolla 4 juoksua 70,14 km. Crossfit-treenejä molemmilla viikoilla kaksi.



Viikko 3 Tällä viikolla passailin harjoittelussa lauantain talvijuoksusarjan vuoksi. Samasta syystä pitkä lenkki jäi väliin kokonaan.

Maanantaina lepopäivä. Edellisen päivän väsymyksen vuoksi huolellista syömistä ja paljon sohva-aikaa.

Tiistaina maksimitreeni hallissa. Sain kellottajaksi Annan, joka teki minua ennen saman harjoituksen. Lämmittelyjen jälkeen 2 x 1000 m ja 2 x 500 m. Hallissa kello ei näytä vauhtia tarkasti, joten tavoitevauhti piti arvioida tuntuman perusteella. Kierrosten tavoiteajat oli laskettu etukäteen, joten jokaisella kierroksella oli myö…

Kevyesti flunssan jälkeen

Helmikuun teemana on ollut makoilu & lepäily. Flunssa ja siitä toipuminen täyttää tänään kaksi viikkoa. Tammikuun viimeisenä tiistaina valmistauduin viikonlopun talvijuoksusarjaan juoksemalla lyhyemmän vauhtikestävyyslenkin. Kurkku oli hieman kipeä, mutta tavallista puolta lyhyemmälle lenkille uskalsin lähteä kokeilemaan, kun hyvin harvoin flunssaa sairastan, vaikka se kurkkukipuna joskus käväiseekin. Jo lenkin aikana kuitenkin huomasin, että olo on voimattomampi kuin yleensä. Neljän kilometrin vauhtikestävyysosuus meni jotenkuten, pitemmän harjoituksen olisin jättänyt kesken. Seuraavana päivänä olinkin jo väsynyt ja kipeä.

Talvijuoksusarjaan osallistumisen peruuntuminen ei juuri harmittanut. Edellisestä osakilpailusta oli vain kaksi viikkoa, kun tähän keskitalveen oli jostain syystä mahdutettu kahteen viikkoon kaksi kisaa. Ikävämpi juttu oli se, että harjoittelu täytyi tietysti katkaista kokonaan, ja viime viikon lauantaille sovittu tasotesti täytyi myös jättää väliin. Toistasata…