Palautumista Vaaroilta

Vaarojen maratonista on nyt viisi päivää. Tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa kisan jälkeen. Olo oli vahva ja hyvä, yllättävänkin valmis palaamaan normaaliin rytmiin.

Vaikka polkujuoksu on pehmeämmän alustan vuoksi jaloille mukavampi kuin kova asfaltti, jättää kuuden ja puolen tunnin metsässä rytyyttäminen jälkensä. Epätasaisen alustan vuoksi jalka osuu polun tai kiven tai juuren pintaan milloin mitenkin: päkiällä tai kantapäällä, ulkosyrjällä, keskiosalla, joskus jopa varpailla. Reitin korkeuserot kuormittavat monipuolisesti, samoin kuin suoraan etenemisen lisäksi reitin epätasaisuuden vuoksi tehdyt sivuttaisliikkeet. Tiesin jo matkalla, että useampi varpaankynsi tulee lähtemään myöhemmin viikkojen kuluessa. Muutaman kerran varpaat pakkautuivat kengän kärkeen jossakin taidokkaassa, kissamaisessa ponnistuksessa, ja pari kolausta polulla oleviin esteisiin sinetöi kynsien kestämättömän moukaroinnin. Juoksua ei kynsien kasvava jomotus onneksi estänyt. Nyt ne ovat jonkin verran kosketusarat, mutta lenkkeily onnistuu.


Oikean jalan askellusvirhe on aiheuttanut monenlaista vaivaa vuosien varrella. Katumaratoneilla jalka väsyy vasenta enemmän, mutta kyllä se silti kohtuudella maaliin saakka vie. Polkumaratonilla oli jo hankalampaa. Jo juoksun puolivälissä huomasin, että oikea jalka ei jaksa ponnistaa, kuten vasen. Tein suurimman osan isommista loikista vaikkapa märkien painanteiden yli ponnistaen vasemmalla, koska en saanut oikeaan jalkaan kunnolla voimaa. Ilmiö on ihan vastaava, kuin katumaratonilla, mutta vaikutus huomattavasti suurempi. Oikean jalan heikot lihakset olivat jo parinkympin polkujuoksun jälkeen väsyneet. Ilmeisesti jalka yritti kompensoida tätä jotenkin, koska sain lonkankoukistajan kipeäksi. En huomannut vaivaa kuin vasta kisanjälkeisen yönä: kyljen kääntäminen oli työlästä, kun oikea jalka ei meinannut jaksaa liikkua mukana. Kisaa seuraavana päivänä vasemman jalan polvi nousi ihan normaalisti, mutta oikea jalka vain 15 cm lattiasta. Meillä on talossa kolmet portaat, joissa vaiva kävi varsin selväksi. Onneksi parin päivän kuluessa tilanne normalisoitui. Tämä oli kyllä jälleen vakava varoitus oikean jalan tilanteesta, eihän se vaan toimi. Katsotaan, mitä vahvistaminen ja jäsenkorjaus saa aikaan. Tällä hetkellä on aivan selvää, että maraton on maksimimatka, mihin tuo jalka pystyy.

Kisapäivä sujui onnellisen raukeassa olotilassa. Pitkä rasitus tekee hyvää ja huonoa: pääkoppa palkkautuu ja on tyytyväinen, mutta samalla olo on väsynyt ja epämääräisen ravinnon- ja nesteentarpeinen. Pikkuhiljaa päivien edetessä onnellinen euforia muuttuu alakuloksi ja väsymys levottomuudeksi. Tekisi mieli jo juosta, mutta hermosto ei ole vielä palautunut. Tällä kertaa pääsin jälkikrapulassa tosi vähällä: en ehtinyt vaipua synkistelyyn, kun olin jo valmis radalle taas. Lisäksi mieltä on virkistänyt ajatus lähestyvästä marrasputkesta: tervetuloa kylmyys ja pimeys, meistä tulee vielä hyvät kaverit.


Maratonin tai puolimaratonin jälkeen olen usein huonovointinen ja syöminen on työlästä kisapäivänä ja sitä seuraavana päivänä, mutta polkumaraton teki tässä poikkeuksen. Pystyin syömään hyvin heti kisan jälkeen. Syynä oli varmasti suorituksen matalampi rasitustaso, yli kuuden tunnin juoksussa en tietenkään jaksa mennä samalla intensiteetillä kuin vajaan neljän tunnin tai kahden tunnin kisassa. Energiageelit ärsyttivät taas suun limakalvoja ja hampaat olivat aika kipeät parina seuraavana päivänä (ja yönä). Luulin, että vain urheilujuoma vaikuttaa minulla noin, ja osittain siksi olen jättänyt sen pois kisaruokalistaltani, mutta näköjään samaa tekee nyt myös nuo geelit. Inhottava vaiva, joka kesti useamman päivän.

Vaaroilla käyneistä osa on jo kääntänyt katseensa ensi kevään polkukisoihin. NUTS Karhunkierros on suorastaan ovelasti järjestetty 35-vuotispäivänäni, onko tällä ollut tarkoitus yllyttää minut suunnittelemaan elämääni puolen vuoden päähän? Se ei tunnu nyt mahdolliselta ollenkaan. Käynnistelen talven peruskestävyysharjoittelujaksoa, enkä halua lyödä lukkoon mitään. Henkinen palautuminen vie minulla aina pitempään kuin fyysinen, ja ennen sitä ei kisakalenteria täytetä.

Kommentit

  1. Ehkä se kisojen jälkeinen "blues" on todellista. Mutta pian se menee ohi, kunhan annat itsellesi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) On se kyllä, mulla jostain syystä tulee joskus tosi voimakkaana. Tällä kertaa on mennyt hyvin, kun väsymys ei ole ollut kovin voimakasta ja kevyttä lenkkiä jo hyvin tekee. :)

      Poista
  2. Ai ai kipeitä varpaita ja irtoavia varpaankynsiä. :/ Tämän vuoden Vaarat oli ainoa pitkän matkan kisa jonka jälkeen saan pitää kaikki 10 varpaankynttäni. Yksi vesikello parantelee itseään joka olikin ainoa muisto kisoista.

    Tsemppiä palautumiseen. Ole itselle armollinen ja anna aikaa palautumiseen. Ennen pitkää olet jo ilmoittautunut Karhunkierrokselle.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkukisat ovat kyllä siitä kivoja, että kovin kipeäksi niistä ei tule. Katujuoksu tuntuu joskus pitkäänkin.

      Tämä oli onneksi helppo palautuminen! Kevyesti olen harjoittelun pariin palannut. Ja ei, en ole ilmoittautumassa. :D Jos mulla puuttuu kalenterista loppusyksystä jakso, jolloin en juokse ollenkaan, niin ainakin siellä on sellainen kausi, jolloin ei ole yhtään kisaa tiedossa. Se on ylimenokausi mielelle. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat