Siirry pääsisältöön

Käsijarru päällä

Olen arjen ja rutiinien ihminen. Kisat ovat motivoivia ja antavat harjoittelulle mukavasti merkitystä, mutta kisoihin valmistautuminen ja niistä palautuminen tekee pahan särön tavallisuuteen. Tietyt asiat päivittäisessä elämässäni ovat vakioita, ja juoksu on yksi niistä. Pystyn toimimaan töissä ja vapaalla parhaiten silloin, kun juoksen hyvin säännöllisesti.


Maratonin kisaviikolla juoksen tavallisesti vain pari kevyttä lenkkiä. Teen aina kolmepäiväisen tankkauksen varmistaakseni, että energiavarastot olisivat starttihetkellä mahdollisimman täynnä. Kevyempi liikkuminen vapauttaa aikaa - no mihin? Kisan odotteluun? Tankkausjuoman litkiminen tuntuu entisestään keräävän energiaa. Kisaviikon turhautuneisuudessa kyseenalaistan usein koko kisaamisen, tai ainakin kisaan valmistautumisen. Jos uskaltaisin luottaa jaksamiseeni tapahtumassa, en keventäisi harjoittelua ollenkaan. Jatkaisin vain kisapäivään saakka normaalilla lenkkeilyllä ja välttäisin muutokset mielialassa, liikkumattomuus sopii minulle huonosti.

Tällä viikolla olen impulsiivisuuksissani ostanut kahdet kengät lounastauolla. Tavallisesti en tee heräteostoksia, mutta kisan alla se tuntuu vastaavan tarpeeseeni saada jotain aikaan: ratkaisuja, päätöksiä, jotain.


Kisaviikolla selailen harjoituspäiväkirjaa, ihan joka kerta. Vakuuttelen itselleni, että kyllä, olen käynyt lenkillä ja olen valmis juoksemaan. Kisaviikolla ei kunnolle tehdä enää mitään, mutta lenkille tekisi mieli. Ensinnäkin siksi, koska lenkille nyt yleensäkin tekee mieli, mutta myös siksi, koska kisa jännittää. Olisiko pitänyt sittenkin harjoitella kovempaa, enemmän tai eri tavalla? Harjoituspäiväkirjan selaaminen rauhoittaa, kun mieleen muistuu kivoja lenkkejä.

Jännitys tai turhautuminen on vähän erikoista, varsinkin nyt, kun Vaarojen Maratonille ei tavoitteita juuri ole. Lauantain kisassa en tähtää tiettyyn aikaan, kun en osaa Kolille sellaista tavoitetta itselleni määrittää. Vauhdista ei ole nyt mitään käsitystä. Toivon onnistuvani vauhdinjaossa niin, että pystyn tasaiseen, hyvään juoksuun. Ehkä se jännitys tulee siitä, kun kauan odotettu tapahtuma on vihdoin koittamassa.



Kisajännitys vapautuu vähitellen. Tällä viikolla lähden perjantaina kohti Joensuuta, siinä ensimmäinen piste, jossa jotain tapahtuu. Lauantaiaamuna ajan Joensuusta Kolille, silloin jo kisakamppeet päällä ja tyytyväisenä siitä, että liike on kohti starttiviivaa. Kisanumero, varusteet ja kevyet lämmittelyt, silloin jo helpottaa todella. Sitten lopulta, kisan lähtöhetkellä koittaa vapaus ja onni: sitten vain mennään ja nautitaan.

Kommentit

  1. Ajattele, että joillain ihmisillä koko elämä on yhtä keventelyviikkoa ;)

    Ymmärrän turhautumisesi todella hyvin. Onneksi Vaarojen maraton on tuota pikaa ja pääset jälleen juoksemaan. Mä pidän peukut pystyssä, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no niin kai se on! Ehkä se muutos omaan normaaliin on aina hankalaa. :)

      Kohtahan se jo on. Kiitos Poppis! :)

      Poista
  2. Mua ei jännitä vielä vaikka pitäisi sillä kunto on kaikkea muuta kuin hyvä. En ole edes varma osallistunko juoksuun.:/
    Tsemppiä kisaan ja toivottavasti ehdittäis heittää myös heipat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, viime tingan arvuuttelua... :/ No jospa siellä tavataan! :)

      Poista
  3. Suo anteeksi kun hyväntahtoisesti täällä myhäilen. Sitä se valmistautumisviikko on, kituuttelua mutta pian saat vain antaa mennä :) NAUTI! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas jahas, taitaa olla tuttua tämä. :D :D On niin hienoa päästä kohta liikkeelle. :) Nautin varmasti!

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat

Maksimivetoja aamuharjoituksena

Vuosia sitten ajattelin, että aamulla juokseminen ei sovi minulle. Ennen aamupalaa ei jaksa ja aamupalan jälkeen ei pysty. Koirat ovat muuttaneet tämän käsityksen pysyvästi: ennen aamupalaa jaksaa kyllä ja aamupalan jälkeenkin pystyy. Minun aamulenkkini koirien kanssa ovat kuitenkin aina kevyitä, pappakoira ei enää vauhdista innostu. Olen muutenkin ollut sitä mieltä, että aamulla ei kyllä irtoa kuin kevyttä hölkkää. Päätin kuitenkin kokeilla kovempaa aamutreeniä nyt, kun kovien pakkasten vuoksi koirien ulkoilut ovat aivan minimissä, ja kun kuitenkin itse herään melko aikaisin joka tapauksessa.

Join herättyäni vain pikkuisen smoothieta ja lähdin hallille. Puoli seitsemän aikaan olin jo lämmittelemässä tyhjällä radalla. Olo oli ihan hyvä, yllättävän virkeä. Verkkailin viisitoista minuuttia, melko vähän siis. Nostin lämmittelyn loppupuolella pari kertaa sykkeen vauhtikestävyysalueelle. Kello kävi, eikä työpäivän aamuna tehnyt mieli venyttää harjoitusta, joten lyhyt, mutta tehokas lämmitt…

Viikot 3 & 4

Maratonharjoittelussani on kahden kovan ja yhden kevyen viikon rytmitys. Tämä on aikaisemminkin sopinut minulle hyvin.Nyt koville ja kevyille viikoille tehdään eroa vielä korostetummin, jotta kevyt viikko olisi varmasti palauttava, jolloin kovilla viikoilla olisi mahdollista treenata kovempaa. Viikko 3 oli kevyt viikko, jossa juoksukilometrejä 37,7. Kovalla viikolla 4 juoksua 70,14 km. Crossfit-treenejä molemmilla viikoilla kaksi.



Viikko 3 Tällä viikolla passailin harjoittelussa lauantain talvijuoksusarjan vuoksi. Samasta syystä pitkä lenkki jäi väliin kokonaan.

Maanantaina lepopäivä. Edellisen päivän väsymyksen vuoksi huolellista syömistä ja paljon sohva-aikaa.

Tiistaina maksimitreeni hallissa. Sain kellottajaksi Annan, joka teki minua ennen saman harjoituksen. Lämmittelyjen jälkeen 2 x 1000 m ja 2 x 500 m. Hallissa kello ei näytä vauhtia tarkasti, joten tavoitevauhti piti arvioida tuntuman perusteella. Kierrosten tavoiteajat oli laskettu etukäteen, joten jokaisella kierroksella oli myö…

Kevyesti flunssan jälkeen

Helmikuun teemana on ollut makoilu & lepäily. Flunssa ja siitä toipuminen täyttää tänään kaksi viikkoa. Tammikuun viimeisenä tiistaina valmistauduin viikonlopun talvijuoksusarjaan juoksemalla lyhyemmän vauhtikestävyyslenkin. Kurkku oli hieman kipeä, mutta tavallista puolta lyhyemmälle lenkille uskalsin lähteä kokeilemaan, kun hyvin harvoin flunssaa sairastan, vaikka se kurkkukipuna joskus käväiseekin. Jo lenkin aikana kuitenkin huomasin, että olo on voimattomampi kuin yleensä. Neljän kilometrin vauhtikestävyysosuus meni jotenkuten, pitemmän harjoituksen olisin jättänyt kesken. Seuraavana päivänä olinkin jo väsynyt ja kipeä.

Talvijuoksusarjaan osallistumisen peruuntuminen ei juuri harmittanut. Edellisestä osakilpailusta oli vain kaksi viikkoa, kun tähän keskitalveen oli jostain syystä mahdutettu kahteen viikkoon kaksi kisaa. Ikävämpi juttu oli se, että harjoittelu täytyi tietysti katkaista kokonaan, ja viime viikon lauantaille sovittu tasotesti täytyi myös jättää väliin. Toistasata…