Palauttelun vaikeus

Maratonilta palautuminen vie aikansa. Tällä kertaa pidin juoksutaukoa pidempään kuin viimeksi: kävin kevyellä lenkillä vasta viikon kuluttua kisasta. En suunnitellut palautteluviikkoa mitenkään, mutta erityisesti työkiireet veivät mukanaan niin, että huomaamatta päivät kuluivat juoksematta. Lauantaina olin vanhemman pojan turnausreissulla aamusta iltamyöhään.

Jälleen juoksun puuttuessa arjesta väsymys lisääntyi ja mieliala synkkeni, vaikka koirien ja lasten kanssa ulkoilinkin. Johtuiko väsymys palautumisen tarpeesta vai siitä, kun en juossut? En todella tiedä. Kevyemmät viikot ovat usein henkisesti vaikeita, siis yllättävän vaikeita. Vaikka yritän asennoitua niihin rentoutuminen ja joutilaisuuden ihana vapaus mielessä, päädyn synkistelyyn ja väsymyksen lisääntymiseen. Mikään ei tunnu sujuvan, eikä asioita kohtaan ole mielenkiintoa. Rästihommat siirtyvät, vaikka niille pitäisi nimenomaan olla enemmän aikaa. Jos joskus joudun elämässäni "vaihdan kaiken -kriisiin", jossa kiertoon päätyvät mies, työpaikka ja kaikki muu, josta keksin keinon irtautua, voitte nyökytellä tietävästi: taitaa olla pitempi juoksutauko takana.


Sunnuntaiaamuna huhuilin omaa elämääni takaisin lähtemällä aamulenkille koirien kanssa. Nivelrikkoisen Ollin ollessa mukana en voinut päästää sisäistä Forrest Gumpiani irti, vaan juoksimme maltillisen viiden kilsan kevyen hölkän. Sen verran kuitenkin hurmosmieli valtasi, että kiertelimme uusia reittejä ja vieraita katuja, eräät meistä innokkaasti nuuskutellen ja yksi innostuksen kiilto silmissä. Iltapäivällä lähdin tutustumaan uusiin viranomaistarkastuksen alueisiin ja tarvoin metsässä gps:n kanssa pari tuntia. Kiertelin aluetta niin, että sain siitä hyvän käsityksen. Kartalle merkityt suoalueet kävelin läpi, jotta varmistuin siitä, että ne eivät nyt keväälläkään olisi liian kosteita ja jälkien suunnittelu sujuisi sen puolesta ilman yllätyksiä. Kävelyn ja metsän rauhoittamana pääsin niihin rästihommiinkin kiinni.
   aamu: PK1 5,28 km, 0:37:19, 7:03 min/km, keskisyke 116
   ilta: PK1 metsäkävely 4,5 km (noin kaksi tuntia)

Sunnuntai oli viikon ainoa treenipäivä.


Kisoista palautuminen on masentavaa liikkumattomuuden lisäksi myös siksi, että odotettu tavoitepäivä on takana. Uutta päämäärää ei vielä välttämättä ole tai kisasta palautumisen vuoksi harjoittelua ei voi vielä täysin käynnistää. Välitila on epämääräisyydessään tympeä, kun selkeät raamit ja toiminnan merkitys puuttuvat. Mennyt viikko on ollut vaikeimmasta päästä kisojen jälkeisistä viikoista. Ehkä tällä kertaa, kun maratonin lisäksi odotin siihen liittyvää matkaa, tuntuu kisanjälkeinen tyhjyys vieläkin voimakkaammin. Alakulo on omituista, kun siihen ei edes liity epäonnistumista: viime viikon maratonilla kaikki meni niin hyvin kuin vain voi mennä. Kai se odotus ja valmistautuminen palkitsee vieläkin enemmän kuin itse kisa tai sen tulos? Joulun odottaminen on vähintään yhtä kivaa kuin joulu.

Seuraavat kisat ovat jo mielessä, mutta hieman haikeana mietiskelen vielä valmistautumista tuohon menneeseen maratoniin.

Kommentit

  1. Mulla kans tulee hirvee väsymys ja masistelu, jos ei pääse juoksemaan. Olen tänä vuonna ottanut kaksi tatuointia ja molemmissa tullut viikon juoksutauko ja varmuuden vuoksi sitten pitänyt vielä viikon todella kevyen viikon. Oli aivan hirveetä, vähän alkoi jo pelottamaan omat ajatukset, kun vaan sohvalla makasin ja synkistelin.:D Oli muuten silti yllättävän vaikeeta rykäistä sitten taas juoksurytmiä päälle. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Vaikutus mielialaan on hämmästyttävän iso, jos ei juokse. Kiitos, kyllä tämä tästä taas. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat