Viikko 16

Kisaviikolla oli tarkoitus levätä riittävästi ja kuitenkin säilyttää vetreä olo juoksua varten. Onnistuin hyvin: maratonilla olin hyvävoimainen ja alusta asti oli mahdollista pitää tavoitevauhtia.

Maanantaina kävin koirien kanssa metsässä. Koirille vauhdikas ja minulle kevyempi lenkki.
   PK1 kävely 2,29 km, 0:37:03, 16:12 min/km, keskisyke 105


Tiistaina olin Zaden kanssa harkkakuskina. Juoksimme peruskestävyyslenkin pk2-rasituksella. Vauhti tuntui sopivalta ja olo oli varsin hyvä. Takana oli kaksi kevyempää viikkoa, alkoi jo tuntua siltä, että olisi voimia vaikka maratonin juoksemiseen. Lähdin heti kotiin tultuani seuraamaan toisen pojan treenejä ja osallistuinkin jääpallopoikien loikkaharjoitukseen.
   PK2 9,56 km,  0:56:47, 5:56 min/km, keskisyke 131 + loikkia

Keskiviikkona ja torstaina lepopäivät.

Torstai oli koirilla tavallista kevyempi päivä, joten perjantaiaamuna tehtiin lenkki juosten. Kevyt ja lyhyt, kuten aina aamuisin, jos juostaan. Jalat tuntuivat hyviltä.
   PK1 4,81 km, 0:31:40, 6:34 min/km, keskisyke 121.


Lauantai olikin jo matkustuspäivä. Kisaa edeltävän päivän valmistautumiseen kuului kaupunkikävelyä ja kevyttä hölkkää. Olin innostunut, hyväntuulinen ja ihan valmis kisaamaan. Olipa mukava nauttia Wienin keväästä ja ystävien seurasta!


Sunnuntain maraton olikin tietysti oman postauksensa arvoinen, se löytyy tuolta.



Kommentit

Kuukauden luetuimmat