Enkkamaratonin jälkiviisastelut

Tiesin Wienin maratonille lähtiessäni, että olen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten Joensuun maratonilla. Itse asiassa nyt oli kolmas vuosi peräkkäin, kun paransin maratonennätystäni (4:02:53, 3:54:22, 3:49:45). Syy on yksinkertaisesti se, että olen ollut aiempaa kiinnostunut harjoittelusta ja kehittymisestä. Juokseminen on hauskaa hommaa. Sitä voi mennä täysin höntsämeiningillä tai harjoittelua analysoiden, ja vaikka molempia yhtä aikaa: analyyttisellä otteella ja silti höntsäillen. Minä olen viime vuosina kallistunut tavoitteellisemman harjoittelun suuntaan, tai ehkä tavoitteellisuus ei ole täysin kuvaava ilmaus. Ennemminkin tykkään hakea selityksiä ilmiöille, tässä tapauksessa sille, miksi ja miten kehittyisin.


Juoksumääräni ovat jonkin verran nousseet. Vuosina 2015 ja 2014 juoksin 2000 km, viime vuonna 2379 km. Jos tämän vuoden kilometrimäärä on tasainen läpi vuoden, tästä tulee 2600 km vuosi. Määrällä ei ole täysin suoraviivaista yhteyttä kuntoon, mutta jonkin verran se selittää, erityisesti minulla, kun lähes koko harjoittelumääräni kertyy juoksemalla. Myönnän olevani kilometrirohmu ja ihan siitä syystä, että nautin juoksemisesta hyvin paljon.

Kaksi tärkeää muutospistettä harjoittelussani ovat olleet tasotesti viime vuoden heinäkuussa ja mattotesti tämän vuoden tammikuussa. Viime kesän tasotestissä sain itselleni harjoitteluun syke- ja vauhtirajat. Testin jälkeen harjoitteluni muuttui niin, että harjoituksilla oli aiempaa selkeämmin syy, jokin ominaisuus, jota halusin niillä kehittää. Ja tärkeimpänä: tiesin, millä rasitustasolla haluttu ominaisuus kehittyy. Lisäsin harjoitteluuni aerobista kynnystä nostavia pk2-lenkkejä ja pyrin pitämään kaikkien sykealueiden harjoittamisen mukana ohjelmassa.

Tämän vuoden alussa kävin mattotestissä, jossa tasotestin tietojen lisäksi analysoitiin hengityskaasuja. Testin perusteella oli mahdollista havaita tärkeimpiä kehitettäviä ominaisuuksiani. Minulla, hitaiden lenkkien ystävällä, oli hieman yllättävästi paljon kehitettävää peruskestävyydessä. Kevättalvella keskityin parantamaan rasva-aineenvaihduntaani erittäin kevyillä ja pitkäkestoisilla lenkeillä: metsäkävelyllä ja hiihtäen, alhaisella sykkeellä ja hitaalla voimantuotolla. Ehkäpä näiden harjoitusten vuoksi huhtikuun maratonilla olin hyvävoimainen läpi juoksun, eikä energian riittävyydessä ollut mitään ongelmia. Aloin myös selkeämmin rytmittää harjoitteluani koviin ja kevyisiin viikkoihin.


Maratonilla onnistumisen syynä oli harjoittelun lisäksi hyvin sujunut valmistautuminen. Harjoittelin nousujohteisesti, ja viimeisen kovan harjoitusviikon muutin kevyeksi niin, että keventelyviikkoja ennen maratonia tuli kahden suunnitellun sijasta kolme. Syy viimeisen kovan harjoitusviikon keventämiseen oli se, että sitä edeltävä kova viikko oli ehkä hieman liian rasittava. Kisanaikaista tankkausta harjoittelin kahdella pitkällä lenkillä. Vain kahdella siksi, että muiden pitkien lenkkien tarkoitus oli kehittää rasva-aineenvaihduntaa, jolloin en niillä syönyt mitään. Kaksi tankkauslenkkiä tuntui riittävän, ja riittikin. Perinteiseen tyyliin tein kisaa edeltävän tankkauksen kolmepäiväisenä juoden Dexal heavyä muuten normaalin syömisen lisäksi. Nukuin, lepäilin ja makoilin, mutta myös herättelin kisaviikolla jalkoja muutamalla lenkillä. Ja muistuttelin itseäni siitä, että ei ole kysymys juoksemista kummemmasta asiasta, ja että tarkoitus on lähteä nauttimaan.

Mitä seuraavaksi? Muita juoksutapahtumia en ole tälle vuodelle vielä suunnitellut. Seuraava maraton on luvassa aikaisintaan syksyllä, joten voisin kesällä juosta lyhyempiä matkoja. Huolellisemmin tehdyt vauhtikestävyysharjoitukset lähellä anaerobista kynnystä voisivat siivittää minut hyvään aikaan puolimaratonilla tai kympillä. Ehkä lähden kokeilemaan. Pidän kuitenkin jatkuvasti mukana nuo hitaimmat pk1-lenkit ja kehittävät pk2-lenkit, nehän ovat kaiken perusta.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat