Siirry pääsisältöön

Marraskuu putkessa


Marrasputki osui hyvään saumaan. Olin joka tapauksessa suunnitellut juoksevani syksyllä vähän enemmän kuin aiempina vuosina. Yksi juoksun suurimmista nautinnoista minulle tulee sen säännöllisyydestä. Olen mestari järjestelemään itselleni lenkkiaikaa, ja onhan meillä kaksi liikunnallista koiraa tukemassa ulos lähtemistä. Marrasputki lupasi jokaisesta päivästä juoksupäivän, mikä jo etukäteen suorastaan lisäsi onnellisuuttani. Marrasputki ei ollut siinä mielessä haaste, että olisin joutunut hammasta purren taluttamaan itseni lenkille, vaan annoin mielelläni juoksulle arjessa aiempaakin etuoikeutetumman aseman.

Arvelin, että marrasputken viimeisellä viikolla olisin jo fyysisesti väsynyt. Luulin, että en pystyisi noudattamaan normaalia harjoittelurytmiäni, vaan joutuisin tekemään useamman päivän peräkkäin pelkkiä 25-minuuttisia levontarpeen vuoksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Harjoittelin normaalisti, paitsi että normaalit lepopäivät sisälsivät nyt kevyen lenkin. Luultavasti koirien kanssa juokseminen auttoi tässä: usein kevyt hölkkä korvasi koirien kanssa tehtävän kävelylenkin, eikä ero varmaankaan ollut niin suuri, että se erityisemmin tuntuisi. Tympääntymistä juoksuun en odottanut, eikä sitä tullutkaan. Sään puolesta ehkä kovat pakkaset olisivat voineet latistaa juoksuintoa, mutta ei todellakaan vesisade ja pimeys. Ja hei, meillähän oli varsin luminen marraskuu.


Harjoitusohjelmassani on perusrunko, jota suurin piirtein noudatan. Yritän tehdä harjoituksia, joiden ajattelen jollakin tavalla kehittävän minua nimenomaan mielimatkaani ajatellen. Juoksen kisoja aina tavoitteen kanssa, en oikein osaa lähteä lappujuoksuun ilman suunnitelmaa. Harjoittelun ja kisailun tavoitteellisuuteen nähden on vähän erikoista se, että en suunnitelmallisemmin tavoittele juoksukunnon kohottamista. Haluaisin siis toki olla kovemmassa kunnossa tulevaisuudessa, mutta lopulta harjoittelun raamit ovat hyvin suurpiirteiset. Juokseminen on parhaita asioita elämässäni ja siihen liittyy niin paljon muutakin kuin aikatavoitteet joskus jossain, että en nyt jaksa mahduttaa siihen enempää suunnittelua. Juokseminen itsessään on jo paras palkinto, tavoitteiden saavuttaminen on bonus. Ei sillä etteikö kiinnostaisi, todellakin haluaisin kokeilla mihin minusta olisi, jos tekisin harjoittelussa kaiken mahdollisimman oikein. Ehkä joskus siihen on aikaa ja mahdollisuus, mutta nyt ensisijaisesti kuskaan lapsia ja lenkitän koiria, ja oma harjoittelu liittyy vahvasti niihin. Olen siis juoksentelija, ja juoksentelijalle marrasputken suuri yllätys oli se, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Keskitalven tasotesti kertoo aikanaan totuuden, mutta uskallan väittää, että peruskestävyysvauhti on parantunut. Ei kai se ihmeellistä ole, jos ajattelee: kun enemmän harjoittelee, kunto kasvaa. Mutta odotin kuitenkin lopulta enemmän sitä, että oman jaksamisen rajat tulisivat vastaan marrasputkessa ja päivittäinen juokseminen olisi oikeasti liikaa.

Erityisen iloinen olen siitä, että marrasputken ihmiskoe kertoi minulle, että kestän harjoittelun määrää paremmin kuin mitä odotin ja lisäksi määrä näyttää tekevän minulle hyvää. Suurin osa harjoittelusta oli kehittävää peruskestävyyttä tai palauttavaa juoksua, viikossa oli vain yksi vauhtikestävyysharjoitus. Pitkien lenkkien pituudet olivat maltillisia sen vuoksi, että seuraavan päivän lepopäivä olikin juoksupäivä. Eli en hullutellut, vaan juoksin järkevästi. Silti enemmän kuin koskaan aiemmin kuukauden aikana. Päinvastoin kuin oletin, marraskuun loppupuolella askel ei ollut raskas vaan lennokas, lihakset olivat hyvässä kunnossa, eikä mihinkään tehnyt kipeää. Miksi palautuminen tuntui tapahtuvan nopeammin kuin silloin, kun juoksen vähemmän? Marraskuun aikana mietin muutaman kerran kuormittavan harjoituksen jälkeen, mikä mahtaa olla meno seuraavana päivänä, ja monesti seuraava päivä oli vieläkin parempi. Ilmiön täytyy olla sama, minkä vuoksi urheilijat tekevät valmistavia kovempia harjoituksia, joissa elimistöä herätellään ennen varsinaista tärkeää harjoitusta varten.


Olen juossut säännöllisesti vuodesta 2003, enkä tiedä juoksemisesta enkä itsestäni juoksijana juuri mitään. Marrasputki oli paitsi ilahduttava jokapäiväinen juoksujuhla, myös valtavan kiinnostava projekti, jossa tein jotain eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Juuri sen vuoksi tunnen itseäni taas vähän paremmin ja uskallan varmasti joskus myöhemminkin poiketa tutulta polulta johonkin, minkä lopputulosta en etukäteen tiedä.

Marraskuussa juoksin 266 kilometriä, mikä on suurin koskaan juoksemani kilometrimäärä kuukaudessa. Ei silti mikään poikkeuksellinen lukema, esimerkiksi lokakuun kilometrikertymä on 241. Tietysti loppupuolella kuukautta mietin 300 kilometrin tavoittelua, mutta en pystynyt arjen kiireiden vuoksi antamaan juoksemiselle enempää aikaa.

Marrasputkesta vahva suositus erityisesti kaltaisilleni addiktoituneille ja tutuissa rutiineissa riittävästi pyörineille!

Kommentit

  1. Tosi hieno kilometrimäärä! Onnittelut sekä sen että onnistuneen marrasputken johdosta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista pohdintaa marrasputkesta ja juoksusta muutenkin. :) Kuulostaa hyvältä ja sinulle sopivalta tuo putki. Nautinnollisia kilometrejä jatkossakin ja onnea putken läpiviennistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Yllättävän hyvältä tuntui juosta enemmän, tai yllättävän vähän oli eroa normaaliin. Tykkään juosta mielellään ilman isompia lepojaksoja, joten oli mukava huomata, että se on kai ihan ok minulle.

      Poista
  3. Hienosti vedetty! Haaveilen myös vastaavasta putkesta, ehkäpä sen voi vetäistä myös jonakin toisena kuukautena, kun itselle sopii 😊 Myös hyviä mietteitä juoksemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kai se mahdollista juosta kuukausi putkeen milloin tahansa, luulisin. :D Minä tykkäsin, uskon, että sinäkin tykkäisit. :)

      Poista
  4. Hei huippu marrasputki ja oivaltavia ajatuksia myös juoksusta!:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat

Maksimivetoja aamuharjoituksena

Vuosia sitten ajattelin, että aamulla juokseminen ei sovi minulle. Ennen aamupalaa ei jaksa ja aamupalan jälkeen ei pysty. Koirat ovat muuttaneet tämän käsityksen pysyvästi: ennen aamupalaa jaksaa kyllä ja aamupalan jälkeenkin pystyy. Minun aamulenkkini koirien kanssa ovat kuitenkin aina kevyitä, pappakoira ei enää vauhdista innostu. Olen muutenkin ollut sitä mieltä, että aamulla ei kyllä irtoa kuin kevyttä hölkkää. Päätin kuitenkin kokeilla kovempaa aamutreeniä nyt, kun kovien pakkasten vuoksi koirien ulkoilut ovat aivan minimissä, ja kun kuitenkin itse herään melko aikaisin joka tapauksessa.

Join herättyäni vain pikkuisen smoothieta ja lähdin hallille. Puoli seitsemän aikaan olin jo lämmittelemässä tyhjällä radalla. Olo oli ihan hyvä, yllättävän virkeä. Verkkailin viisitoista minuuttia, melko vähän siis. Nostin lämmittelyn loppupuolella pari kertaa sykkeen vauhtikestävyysalueelle. Kello kävi, eikä työpäivän aamuna tehnyt mieli venyttää harjoitusta, joten lyhyt, mutta tehokas lämmitt…

Viikot 3 & 4

Maratonharjoittelussani on kahden kovan ja yhden kevyen viikon rytmitys. Tämä on aikaisemminkin sopinut minulle hyvin.Nyt koville ja kevyille viikoille tehdään eroa vielä korostetummin, jotta kevyt viikko olisi varmasti palauttava, jolloin kovilla viikoilla olisi mahdollista treenata kovempaa. Viikko 3 oli kevyt viikko, jossa juoksukilometrejä 37,7. Kovalla viikolla 4 juoksua 70,14 km. Crossfit-treenejä molemmilla viikoilla kaksi.



Viikko 3 Tällä viikolla passailin harjoittelussa lauantain talvijuoksusarjan vuoksi. Samasta syystä pitkä lenkki jäi väliin kokonaan.

Maanantaina lepopäivä. Edellisen päivän väsymyksen vuoksi huolellista syömistä ja paljon sohva-aikaa.

Tiistaina maksimitreeni hallissa. Sain kellottajaksi Annan, joka teki minua ennen saman harjoituksen. Lämmittelyjen jälkeen 2 x 1000 m ja 2 x 500 m. Hallissa kello ei näytä vauhtia tarkasti, joten tavoitevauhti piti arvioida tuntuman perusteella. Kierrosten tavoiteajat oli laskettu etukäteen, joten jokaisella kierroksella oli myö…

Kevyesti flunssan jälkeen

Helmikuun teemana on ollut makoilu & lepäily. Flunssa ja siitä toipuminen täyttää tänään kaksi viikkoa. Tammikuun viimeisenä tiistaina valmistauduin viikonlopun talvijuoksusarjaan juoksemalla lyhyemmän vauhtikestävyyslenkin. Kurkku oli hieman kipeä, mutta tavallista puolta lyhyemmälle lenkille uskalsin lähteä kokeilemaan, kun hyvin harvoin flunssaa sairastan, vaikka se kurkkukipuna joskus käväiseekin. Jo lenkin aikana kuitenkin huomasin, että olo on voimattomampi kuin yleensä. Neljän kilometrin vauhtikestävyysosuus meni jotenkuten, pitemmän harjoituksen olisin jättänyt kesken. Seuraavana päivänä olinkin jo väsynyt ja kipeä.

Talvijuoksusarjaan osallistumisen peruuntuminen ei juuri harmittanut. Edellisestä osakilpailusta oli vain kaksi viikkoa, kun tähän keskitalveen oli jostain syystä mahdutettu kahteen viikkoon kaksi kisaa. Ikävämpi juttu oli se, että harjoittelu täytyi tietysti katkaista kokonaan, ja viime viikon lauantaille sovittu tasotesti täytyi myös jättää väliin. Toistasata…