Marraskuu putkessa


Marrasputki osui hyvään saumaan. Olin joka tapauksessa suunnitellut juoksevani syksyllä vähän enemmän kuin aiempina vuosina. Yksi juoksun suurimmista nautinnoista minulle tulee sen säännöllisyydestä. Olen mestari järjestelemään itselleni lenkkiaikaa, ja onhan meillä kaksi liikunnallista koiraa tukemassa ulos lähtemistä. Marrasputki lupasi jokaisesta päivästä juoksupäivän, mikä jo etukäteen suorastaan lisäsi onnellisuuttani. Marrasputki ei ollut siinä mielessä haaste, että olisin joutunut hammasta purren taluttamaan itseni lenkille, vaan annoin mielelläni juoksulle arjessa aiempaakin etuoikeutetumman aseman.

Arvelin, että marrasputken viimeisellä viikolla olisin jo fyysisesti väsynyt. Luulin, että en pystyisi noudattamaan normaalia harjoittelurytmiäni, vaan joutuisin tekemään useamman päivän peräkkäin pelkkiä 25-minuuttisia levontarpeen vuoksi. Näin ei kuitenkaan ollut. Harjoittelin normaalisti, paitsi että normaalit lepopäivät sisälsivät nyt kevyen lenkin. Luultavasti koirien kanssa juokseminen auttoi tässä: usein kevyt hölkkä korvasi koirien kanssa tehtävän kävelylenkin, eikä ero varmaankaan ollut niin suuri, että se erityisemmin tuntuisi. Tympääntymistä juoksuun en odottanut, eikä sitä tullutkaan. Sään puolesta ehkä kovat pakkaset olisivat voineet latistaa juoksuintoa, mutta ei todellakaan vesisade ja pimeys. Ja hei, meillähän oli varsin luminen marraskuu.


Harjoitusohjelmassani on perusrunko, jota suurin piirtein noudatan. Yritän tehdä harjoituksia, joiden ajattelen jollakin tavalla kehittävän minua nimenomaan mielimatkaani ajatellen. Juoksen kisoja aina tavoitteen kanssa, en oikein osaa lähteä lappujuoksuun ilman suunnitelmaa. Harjoittelun ja kisailun tavoitteellisuuteen nähden on vähän erikoista se, että en suunnitelmallisemmin tavoittele juoksukunnon kohottamista. Haluaisin siis toki olla kovemmassa kunnossa tulevaisuudessa, mutta lopulta harjoittelun raamit ovat hyvin suurpiirteiset. Juokseminen on parhaita asioita elämässäni ja siihen liittyy niin paljon muutakin kuin aikatavoitteet joskus jossain, että en nyt jaksa mahduttaa siihen enempää suunnittelua. Juokseminen itsessään on jo paras palkinto, tavoitteiden saavuttaminen on bonus. Ei sillä etteikö kiinnostaisi, todellakin haluaisin kokeilla mihin minusta olisi, jos tekisin harjoittelussa kaiken mahdollisimman oikein. Ehkä joskus siihen on aikaa ja mahdollisuus, mutta nyt ensisijaisesti kuskaan lapsia ja lenkitän koiria, ja oma harjoittelu liittyy vahvasti niihin. Olen siis juoksentelija, ja juoksentelijalle marrasputken suuri yllätys oli se, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Keskitalven tasotesti kertoo aikanaan totuuden, mutta uskallan väittää, että peruskestävyysvauhti on parantunut. Ei kai se ihmeellistä ole, jos ajattelee: kun enemmän harjoittelee, kunto kasvaa. Mutta odotin kuitenkin lopulta enemmän sitä, että oman jaksamisen rajat tulisivat vastaan marrasputkessa ja päivittäinen juokseminen olisi oikeasti liikaa.

Erityisen iloinen olen siitä, että marrasputken ihmiskoe kertoi minulle, että kestän harjoittelun määrää paremmin kuin mitä odotin ja lisäksi määrä näyttää tekevän minulle hyvää. Suurin osa harjoittelusta oli kehittävää peruskestävyyttä tai palauttavaa juoksua, viikossa oli vain yksi vauhtikestävyysharjoitus. Pitkien lenkkien pituudet olivat maltillisia sen vuoksi, että seuraavan päivän lepopäivä olikin juoksupäivä. Eli en hullutellut, vaan juoksin järkevästi. Silti enemmän kuin koskaan aiemmin kuukauden aikana. Päinvastoin kuin oletin, marraskuun loppupuolella askel ei ollut raskas vaan lennokas, lihakset olivat hyvässä kunnossa, eikä mihinkään tehnyt kipeää. Miksi palautuminen tuntui tapahtuvan nopeammin kuin silloin, kun juoksen vähemmän? Marraskuun aikana mietin muutaman kerran kuormittavan harjoituksen jälkeen, mikä mahtaa olla meno seuraavana päivänä, ja monesti seuraava päivä oli vieläkin parempi. Ilmiön täytyy olla sama, minkä vuoksi urheilijat tekevät valmistavia kovempia harjoituksia, joissa elimistöä herätellään ennen varsinaista tärkeää harjoitusta varten.


Olen juossut säännöllisesti vuodesta 2003, enkä tiedä juoksemisesta enkä itsestäni juoksijana juuri mitään. Marrasputki oli paitsi ilahduttava jokapäiväinen juoksujuhla, myös valtavan kiinnostava projekti, jossa tein jotain eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Juuri sen vuoksi tunnen itseäni taas vähän paremmin ja uskallan varmasti joskus myöhemminkin poiketa tutulta polulta johonkin, minkä lopputulosta en etukäteen tiedä.

Marraskuussa juoksin 266 kilometriä, mikä on suurin koskaan juoksemani kilometrimäärä kuukaudessa. Ei silti mikään poikkeuksellinen lukema, esimerkiksi lokakuun kilometrikertymä on 241. Tietysti loppupuolella kuukautta mietin 300 kilometrin tavoittelua, mutta en pystynyt arjen kiireiden vuoksi antamaan juoksemiselle enempää aikaa.

Marrasputkesta vahva suositus erityisesti kaltaisilleni addiktoituneille ja tutuissa rutiineissa riittävästi pyörineille!

Kommentit

  1. Tosi hieno kilometrimäärä! Onnittelut sekä sen että onnistuneen marrasputken johdosta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista pohdintaa marrasputkesta ja juoksusta muutenkin. :) Kuulostaa hyvältä ja sinulle sopivalta tuo putki. Nautinnollisia kilometrejä jatkossakin ja onnea putken läpiviennistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Yllättävän hyvältä tuntui juosta enemmän, tai yllättävän vähän oli eroa normaaliin. Tykkään juosta mielellään ilman isompia lepojaksoja, joten oli mukava huomata, että se on kai ihan ok minulle.

      Poista
  3. Hienosti vedetty! Haaveilen myös vastaavasta putkesta, ehkäpä sen voi vetäistä myös jonakin toisena kuukautena, kun itselle sopii 😊 Myös hyviä mietteitä juoksemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kai se mahdollista juosta kuukausi putkeen milloin tahansa, luulisin. :D Minä tykkäsin, uskon, että sinäkin tykkäisit. :)

      Poista
  4. Hei huippu marrasputki ja oivaltavia ajatuksia myös juoksusta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se huippu. Muutos silloin tällöin tekee hyvää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat