Siirry pääsisältöön

Oivalluksia-haaste

Sain haasteen Jannan askeleet -blogin Jannalta sekä Askel askeleelta -blogin Satulta. Kiitos siitä! Tässäpä muutamia kuvia puhelimesta ja niihin liittyviä ajatuksia.

Tiedekeskusteluja lapsen kanssa
Luen sanomalehtiä oikeastaan vain töissä. Nappaan joskus kuvan lasten tiedekysymyksistä Hesarista ja luen ne kotona yhdelle fysiikkaan taipuvaiselle jälkeläiselle. Tästä lähtikin liikkeelle hyvät pohdinnat painovoimaan, painoon ja massaan liittyen.


Metsämuija
Liikun paljon metsässä, muutenkin kuin lenkkeilymielessä. Viime aikoina metsäkäynnit ovat liittyneet erityisesti pelastuskoiraharrastukseen. Tämä kuva on otettu jäljensuunnittelureissulla, mutta otin sen oikeastaan vain omaksi ilokseni. Isovarpuräme on suotyypeistä yksi suosikkini: suopursun kukkimisen aikaan se tuoksuu upealta. Kookkaat varvut hidastavat liikkumista, samoin raskas rahkasammal, mutta näissä hoikkarunkoisten mäntyjen metsiköissä on hienoa, vähän mystistä tunnelmaa.


Harrastuskaverit
Koirista on aina hirveän paljon kuvia. Tässä kuvassa Zade oli vielä niin pieni, että se ei itse päässyt sohvalle. Dalmatiankoira on ihana rotu, toisaalta aktiivinen ja toiminnallinen ja toisaalta laiska, huonoa säätä välttelevä sohvaperuna.


Ei kellukkeita
Lasten kasvaminen on jännä juttu, kun sen tajuaa viiveellä. Asiat vain ovat jääneet jossain vaiheessa pois: päiväunet, syöttämiset, kengännauhojen sitomiset, "mitä tässä lukee" -kysymykset.
 


Lenkkifiiliksiä
Juokseminen on parasta päivässä. Kevyesti tai reippaasti, lyhyesti tai pitkään. Juokseminen on parasta rentoutumista, juoksemisen ajatteleminenkin tekee mielen paremmaksi.


Jokos te muut olette kuvia etsineet?
Running Diaries / Salla?
Sporttaillaan / Hanna?
Juoksuttaa / Piia?

Kommentit

  1. Kiitos haasteesta, lisäilin blogiini muutaman kuvan :)

    VastaaPoista
  2. Täältähän se haaste jo löytyikin, ja vitsit olipa kiva lukea näitä oivalluksia:) Sun blogissa lukisi enemmänkin tämmöisiä juttuja juoksu-ja treenijuttujen lisäksi. ;) Ja voi että tuo koiranpentu-kuva. En kestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuraiteilla-jutut on ihan hauskoja joo! Joskus näitäkin, fiiliksen mukaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat

Crossfit osaksi harjoittelua

Tämän vuoden marraskuu on ollut treenien puolesta varsin erilainen kuin kaksi edellistä. Pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa marrasputkeen ja juoksin joka päivä vähintään 25 minuuttia. Vuosi sitten olin samassa haasteessa ja asetin vielä kilometritavoitteeksi 300 km. Hienoja kuukausia molemmat! Nautin päivittäisestä juoksemisesta todella paljon. Tänä vuonna olin marraskuun alussa vielä hieman ylimenokauden fiiliksissä, jos nyt sellaisesta voi kuntoilijan kohdalla edes puhua. Vuoden toisen maratonin olin juossut lokakuun puolivälissä, joten marraskuun alussa ei ollut vielä valtavaa juoksunälkää ehtinyt kertyä, vaikka palautuminen tällä kertaa ihmeen nopeasti tapahtuikin.


Smartumin tilillä poltteli lokakuun puolella vielä lähes täydet liikuntasaldot, kun huomasin crossfit-salin aloittavan On ramp -kurssin sopivasti seuraavassa kuunvaihteessa. Kahtena kesänä olin ollut katsomassa ja tuomaroimassakin crossfit-kisoja täällä Mikkelissä, ja ajatus oli niistä energisistä ja inno…

Erilainen marraskuu

Marrasputketon marraskuu on näköjään mahdollista sekin. Tänä vuonna kilometrien keräily sai väistyä uuden harrastuksen tieltä, kun aloitin crossfitin vakaana aikomuksenani liittää se pysyvästi harjoitusviikkooni. Olen aina ollut lihaskuntoharjoittelussa laiska, eikä kotijumppa tai kuntosaliharjoittelu ole ollut millään tavalla herkkua, vaikka lihaskunnon merkityksen hyvin ymmärränkin. Ajatus siitä, että hyvä lihaskunto tukee juoksua, onkin ollut ainoa motivaattori tehdä voimaharjoittelua edes jokseenkin säännöllisesti. Olen usein sanonut, että en tykkää liikunnasta, tykkään vain juoksemisesta. Sen vuoksi crossfitin "löytäminen" tuntuu erityisen hyvältä: on olemassa minulle mieluinen tapa vahvistaa kehoa monipuolisesti.


Juoksukilometrejä kertyi marraskuussa 185. Kaksi pitkää lenkkiä tein kävellen, lisäksi yhden pitkän lenkin kävelyn ja juoksun yhdistelmäharjoituksena. Harjoittelu on ollut peruskestävyyttä, yksi kuuden kilometrin kovempi pyrähdys joukossa. Juokseminen on tuntu…

Adidas Ultra Boost, 1000 km yhteistä taivalta takana

Kirjoitin viime kesänä hämmentyneen tekstin testattuani Adidas Ultra Boosteja, jotka hankin sillä ajatuksella, että ne voisivat korvata Asicsin Nimbukset peruskenkänä. Ultra Boostit olivat melko erilaiset Nimbuksiin verrattuna, lisäksi epäilin päällysmateriaalin kestävyyttä ja sitä, että harvan neuloksen vuoksi kengät olisivat talvella kylmät.

Ekan testilenkin jälkeiset tunnelmat tuolla.

Kengillä on nyt juostu vajaa 1000 kilometriä, mikä on aika monessa paikassa annettu ohje juoksukenkien käyttöiälle. Itse olen aina juossut kengillä pitempään, kestävyys on ollut yksi tärkeä kriteeri vakiokengässä. Jos kengät ovat pintapuolisesti kunnossa, eivätkä jalat kipeydy niillä juostessa, niin silloin annan mennä vaan. No, Ultra Boostit näyttäisivät olevan tässä suhteessa minulle sopivat. Kuten vastaavan ikäisissä Nimbuksissakin, ulkopohjassa näkyy kulumista ja päällisestä alkaa puskea varvas läpi, mutta vielä on yhteistä matkaa jäljellä. Kengät tuntuvat edelleen hyvältä jalassa, mitään muotoutu…