Aurinkoviikko 33

Upea, kesäinen viikko takana. Elokuut voisivat minun puolestani olla aina aurinkoisia.

Urski ja pilvetön taivas

ma:
ti: PK 6,34 km
ke: VL 2,74 km (metsässä)
to:
pe: VK, MK 8,23 km (sis. verkat)
la: PK 6,36 km
su: PK 24,06 km

Melko kevyt viikko, kilometrejä 47,76.

Tiistaina 40 minuutin peruslenkki pojan treenien aikaan. Olisi ollut ajan puolesta mahdollista juosta paljon pitempäänkin, mutta eipä kulkenut.

Keskiviikon erikoislenkki umpimetsässä. Jonkinlaiseksi vauhtileikittelyksi sen kai voisi luokitella. Rasitus oli vauhtikestävyyden puolella, mutta kestoa vain puoli tuntia. Virkistävä, mukava ja erilainen lenkki.

Perjantaina vauhtikestävyyslenkki, vanhempi poika oli pyörällä mukana. Kellon kanssa oli hieman ongelmia, mutta kevyempää juoksua lämmittelyksi noin puolitoista kilometriä, jonka jälkeen 4,5 km reipasta juoksua, n. 5:00-5:15 vauhdilla. Vauhtikestävyyden päätteeksi kilometrin verran kovaa juoksua (4:29/km), jonka jälkeen loppumatka kevyesti kotiin. Olipa kiva kokeilla vähän vauhtia.

Lauantaina iltalenkki koiran kanssa. Taas vain lyhyt peruskestävyyslenkki, ehkä turhan paljon varoin väsyttämästä koiraa lämpimällä ilmalla, toisaalta odottelin jo sunnuntain pitkää lenkkiä.

Sunnuntain pitkällä lenkillä juomiseen ja geelien syömiseen totuttelua. Olli oli taas mukana alkumatkan, vain 8 km, koska etukäteen arvelin sen taas kärsivän lämpimästä säästä. Koira oli kyllä virkeä ja niin voimissaan, että olisin varmasti voinut hyvin pitää sen mukana 15-20 km, mutta pidin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman. Koiraa palauttaessa join vettä ja söin ensimmäisen geelin. Otin pari geeliä ja vesipullon mukaan. Testissä oli nyt ensimmäistä kertaa GU:n geelit. En ole löytänyt niitä Mikkelistä mistään, joten tilasin kymmenen kappaletta testausta varten. Valitettavasti innolla odottamaani salted caramel -makua ei ollut saatavilla.


Ensimmäinen geeli noin 8 km kohdalla. Makuna chocolate peanut butter, hyvää! Tämä maistui aivan joltain jäätelökastikkeelta, suklaisen makea maku. Hyvin pystyy vetämään. Seuraavan kanssa kävi huonompi tuuri. Ajattelin jotenkin, että marjaisa maku olisi kepeän raikas sen ekan suklaisen jälkeen, mutta hyi hemmetti. Tri-berry kuuluu ns. perinteisen imelän makuisten geelien joukkoon, tämä ei minulle maistu. Pari muuta makua jäi myöhempää maistelua varten. Lenkin pituus 24 km, hyvin maltillisella vauhdilla aikaa kului 2:40. Pari kävelytaukoa juomisen vuoksi, vettä meni lenkillä vajaa litra. Juominen ja geelien syöminen tuntui ihan hyvältä, mutta onhan tuo vauhti toki rauhallisempi kuin suunniteltu maratonvauhti.

Ihan ok viikko. Vauhtilenkit ja pitkä lenkki onnistuivat hyvin. Maratonvauhtinen jäi tältä viikolta puuttumaan, ja lenkkien pituudet olivat pitkää lukuunottamatta jonkin verran tavallista lyhyemmät.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat