Kisaviikko 27


Lauantain puolimaratonin vuoksi tein viikolla vain kaksi lenkkiä. Keskiviikkona ensin kevyt reilu puolituntinen koiran kanssa (4,9 km, 0:37:53, 6:22/km), jonka jälkeen ilman PT:tä reippaasti pari kilometriä (2,26 km, 0:11:27, 5:03/km). Reipas juoksu tuntui todella hyvältä ja lennokkaalta. Mietin juostessani, osallistuisinko sittenkin vain neljännesmaratonille lauantaina, kun kisakymppiäkin olisi kiva kokeilla. Pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa. Keskiviikko oli siis kulkupäivä, olin lenkin lyhyydestä huolimatta ihan liikutukseen asti onnellinen juoksemisesta...

Perjantaina lyhyt jalkojen vetristely, helteen vuoksi ilman koiraa. 4,26 km, 0:25:51, 6:04/km. Hyvät fiilikset ja kova into starttiin.

Lauantaina helteinen puolimaraton Mikkelissä.

Kisan jälkeen verryttelyt jäivät vähiin. Heräsinkin yöllä jalkojen vuoksi ja valvoin jonkin aikaa. Onneksi sunnuntaina oli pelastuskoiratreenit heti aamupäivällä. Kolmen tunnin harjoituksissa metsässä kävelyä tuli melko paljon ja se teki todella hyvää jaloille. Päätin lähteä palauttelemaan jalkoja vielä kevyelle lenkille, tosin kävellen. Suuntasimme koiran kanssa pururadalle viiden kilsan mäkiselle lenkille, jotta sain sykettä vähän ylös ja hikeä pintaan. Tuuli piti hyttyset loitolla ja kävely oli ihan kivaa, vaikka rivakkaan kävelyyn saakin jonkin verran keskittyä, jotta vauhti pysyy yllä.


Mennyt viikko näyttää siis tältä:

ma:
ti:
ke: PK 4,9 km +  VK 2,26 km
to:
pe: PK 4,26 km
la: Mikkeli puolimaraton 21,29 km
su: PK kävely 7,03 km

Tällä viikolla juoksua 32,7 km. Tästä eteenpäin tähtäin on maratonilla elo- tai syyskuussa. Pitkät lenkit pitenevät ja mahdolliset lyhyet kisat voivat korvata kovia lenkkejä. Nyt nautiskellaan treenistä!


Kommentit

Kuukauden luetuimmat