Viikko 22 oli koiraviikko

Viikkoa 22 leimasi vahvasti koiratouhut. Otin edellisen viikonlopun näyttelyreissulta Jalon meille kotiin, kun kummallakaan meistä ei ollut työmatkoja tiedossa ja minulla oli lisäksi tavallista kevyempi viikko töiden suhteen. Koirille oli siis helppo löytää enemmän aikaa, jolloin tuplalenkitys onnistui hyvin. Oli tosi kiva pitää Jaloa taas kotona. Koirat eivät olleet missään vaiheessa naamakkain, vaan ne pidettiin tiukasti erillään. Sen verran työasiat pääsivät kuitenkin yllättämään, että "iltavuoroa" tuli tehtyä jonkin verran. Viikonloppu vierähti Tallinnassa koiranäyttelyissä. Viikon unisaldo on näistä syistä hävettävän vähäinen, mutta eipä ole kummoiset lenkitkään:

ma:
ti: PK 9,92 km
ke: VK 8,36 km
to:
pe: PK 9,34 km
la:
su: PK 6,78 km

Yhteensä 34,4 km.

Maanantaina käytin molempia koira pyörälenkillä. Jalokin meni ensimmäisellä pyörälenkillä kuin vanha tekijä. Piti ihan kysyä kasvattajalta, oliko hän käynyt pyöräilemässä Jalon kanssa, kun se sujui heti niin hyvin, mutta se oli todella Jalon ensimmäinen pyörälenkki. Luontainen vaunukoira siis. :) Molempien koirien kanssa noin kymppi. Jalolle ehkä liian pitkä ensimmäinen pyörälenkki, mutta reitti meni osittain hiekkatietä ja välissä pidettiin juomatauko. Anturat pysyivät kunnossa, pitkillä lenkeillähän täytyy olla tarkkana, ettei koira riko tassujaan vauhdikkaassa menossa. Olli tuon homman jo osaa, näytti sekin kyllä nauttivan kovasta ravista pitkästä aikaa.

Keskiviikon 8 km VK-lenkki Jalon kanssa. Kiihtyvävauhtinen lenkki eli ei varsinaista lämmittelypätkää vaan ihan fiiliksen mukaan. Tosi hyvä lenkki, menojalka vipatti sekä itsellä että koiralla. Keskivauhti 5:27/km, se on ihan hyvä, kun alun kevyemmät kilometrit sisältyvät siihen myös.

Perjantaina lähdin kasvattajan ja kuuden koiran kanssa Tallinnaan Eestin voittaja -näyttelyyn sekä dalmatialais- ja dobermann-erikoisnäyttelyihin. Minulla oli hotellihuoneessani kolme koiraa, joiden lenkitykset huolehdin. Perjantaina illalla kevyet hölkät kahdessa osassa, yhteensä 9,34 km. Lauantaina kaikki lenkit kävellen, näyttelypäivä oli pitkä. Jalo sai uuden tittelin: Eestin juniorivoittaja 2015.

Onko pakko lähteä kehään, jos ei jaksa?

Sunnuntain kevyt juoksulenkki näyttelypäivän ja laivamatkan jälkeen Vantaalla, lenkin alkamisaika 23:14 eli hieman myöhään... Käytin kaksi dallua kerrallaan hyvin lyhyesti sillä aikaa, kun kasvattaja purki autoa reissun jäljiltä. Kevyt lenkki teki kyllä hyvää, oli raikas sateenjälkeinen ilma.

Dramaattinen kepinryöstötilanne aamu-ulkoilulla

Näyttelyreissu meni mukavasti. Kasvattajallamme Outilla on rautainen rutiini ulkomaan reissuihin, itse vain peesailin mukana. Myös koirat ovat tottuneita matkustajia ja niiden kanssa on helppo olla matkalla. Näyttelypäivät rasittavat kuitenkin koiria niin, että ne ovat melko väsyneitä päivän jälkeen. Mitään kuormittavia lenkkejä ei niiden kanssa viikonloppuna tehty, vain kevyttä hölkkää tai kävelyä, jolloin lenkit toimivat nimenomaan stressistä palauttavina.


Kommentit

Kuukauden luetuimmat