Kisan jälkeen eteenpäin sekä viikon 20 treenit

Viime viikko oli lepo- ja valmistautumisviikko lauantain puolimaratonille. Yritin keskittyä nukkumiseen ja lepäilyyn. Ainoaksi lenkiksi jäikin torstai-illan kevyt koiralenkki 4,51 km. Olin jonkin verran huolissani väsymyksestäni, joten jätin olotilaan ja lauantain koitokseen vedoten muut päivät mahdollisimman kevyiksi. Viikon 20 juoksukilsat siis 25,6. Lepoa ja ehkä untakin enemmän kuin tavallisesti.

Onnistunut puolimaraton lauantaina on antanut tosi paljon lisää treeni-intoa. Toki koko Joensuun reissu lasten kanssa oli niin mukava, että siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Tällaisella juoksemisella, kun reipasta vauhtia ei pysty pitämään kuin osan matkasta, ei puolikkaalta palautuminen ota hirveän pitkään. Suurin osa juoksusta meni kuitenkin arviolta vk-alueen matalassa päässä, ainoastaan juoksun loppupuoli, ehkä korkeintaan kolmasosa, meni paremmalla vauhdilla ja siten myös kovemmalla sykkeellä.

Niinpä kävin eilen punttisalilla ja tänään kevyellä lenkillä. Puntilla kulki yllättävän hyvin, paremmin kuin pari viikkoa sitten. Tämän päivän lenkillä askel tuntui kevyeltä, ehkä aavistuksen verran jäykkyyttä jaloissa, mutta se voi johtua tuosta punttiksesta. Koiralla oli selvästi narttututka päällä koko matkan ja iltapala on nyt syömättä... Nuorella uroksella on naishuolia.

Jaloissa tuntuu vielä, mutta ei juurikaan enempää kuin pitkien lenkkien jälkeen. Keskiviikkona tai torstaina tekisi mieli juosta vähän vauhdikkaammin, mutta mietiskellään tuntemukset myöhemmin.


Nämä ilmat! Eihän sitä voi olla juoksematta. :)

Kommentit

Kuukauden luetuimmat