Pääsiäisviikko: juoksua ja koiratouhuja

Tälläkin viikolla vain neljä lenkkiä (46 km), mutta joukossa pari onnistunutta.

ma:
ti: PK 6,48 km
ke:VK 6,53 km + verkat yht. 9,9 km
to:
pe: PK 21,6 km
la:
su: 7,94 km

Keskiviikon VK-lenkillä pystyin pitämään ihan hyvää vauhtia huolimatta kohtuullisen mäkisestä reitistä: VK-osuuden keskivauhtina 5:04/km. Alkulämppä jäi melko lyhyeksi, kun rouvalle oli taas suotu lenkkeilyaikaa vain tunniksi, mutta eipä tuo juuri haitannut, kun laittoi töppöstä toisen eteen.

Pitkästä kirjoitin aiemmin täällä.

Lauantaina kävimme koirien kanssa pitkästä aikaa jäljestämässä, ihan lyhyet muutaman kymmenen metrin jäljet. Vanhempi koira seurasi jälkeä hyvin, mutta palkka ei kiinnostanut ollenkaan. Nuorempi oli aivan innoissaan, eikä olisi halunnut pysähtyä palkalle, vaan jatkaa eteenpäin. Olemme enemmän harjoitelleet hakua, joten ehkä ruokapalkka ilman ihmistä ei vain mennyt jakeluun. Nuorelle intopiukelolle tein toisen jäljen, jonka kävimme myöhemmin ajamassa. Se meni paremmin ja vähemmällä hötkyilyllä, mutta edelleen Jalo ohitti ruokarasian ihan sujuvasti ja halusi jatkaa eteenpäin. Ruoka- ja leikkipalkka kelpasi lopulta kuitenkin hyvin, toisin kuin vanhemmalle koiralle, joka ei palkkautunut oikein mistään. Ehkä ollaan menossa perä edellä puuhun: täytysi varmaan ensin opettaa pysähtymään palkalle, ja vanhemmalle etsiä joku aivan uskomaton superherkku. No, mielenvirkistyksenä tuo toimi molemmille koirille.

Sunnuntaina olimme koiranäyttelyssä. Junnu sai ekan sertinsä ja oli rodun paras juniori. Jalo jäikin samalta reissulta kasvattajalle viikoksi tulevan viikonlopun Viron reissun vuoksi. Otin näyttelystä ihan ex tempore kasvattajan 2-vuotiaan sijoitusnartun meille viikkovaihtariksi. :) Onpa hauskaa, kun talossa on silti kaksi koiraa, vaikka Jalo on reissussa. Siispä sunnuntai-illan PK-lenkillä oli mukana tuttuun tapaan kaksi dallua.


Ihana vaihtarimme Rafi

Kommentit

  1. Huomautukseksi alkaneen viikon treeneihin pyydän huomioimaan, että lauantaina treenaisit ip/ilta miun kanssa, jonkun helpon alle 10km lenkin, koska tämä lenkkikaveri ei ole tehnyt talven aikana kuin max. puolen tunnin höntsäilyjä ja tämän viikon treenit ennen lauantaita tulee olemaan pyöreät nolla. Jiiihaaa!! Koiraseura lenkille toivottavaa, mutta ei pakollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Kuulostat ehkä kommentin perusteella huonokuntoisemmalta kuin mitä olet. :) Mutta huomioidaan! Ystävälenkki pitkästä aikaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat