Viikkoraportti viikolta 4

Edellisessä postauksessa jo valittelinkin, että arkiviikolla ei oikein kulkenut raskaiden työpäivien ja pakkasen vuoksi. Onneksi viikonloppuna oli aikaa lepäillä ja liikkua enemmän.

ma:
ti: kuntosali 50 min
ke: PK 6,69 km
to: PK 5,83 km
pe: kevyt jumppa 1 h
la: PK 2 km +VK 4,02 km + MK 1,95 km + PK 1,46 yht. 9,46 km
su: PK 12,53

34,5 km. No joo. Arkiviikosta ei juuri raportoitavaa, lenkit lyhyitä ja kevyitä. Lauantain lenkistä kirjoitin jo täällä.

Sunnuntaina haisi kotoisasti hiki aamusta alkaen. Lähdin koirien kanssa metsään, ja sielläpä olikin reilusti enemmän lunta kuin edellisellä reissulla samassa kohteessa. Hangessa tarpominen on erinomainen lihaskuntoharjoitus vanhemmalle koiralle, joka on ollut polvileikkauksessa, ja tietysti itsellenikin. Jalolla oli kuitenkin eniten vauhtia ja intoa, mutta eihän tuo paksu lumihanki ole ollenkaan suositeltava alusta kasvavalle pennulle. Alun haastavien lumiolosuhteiden jälkeen muutettiin vähän reittisuunnitelmaa siten, että pääsimme peitteiseen kuusikkoon, jossa lunta oli huomattavasti vähemmän. Jalolla on ikäisekseen (7 kk) vahva lihaksisto ja se on liikkunut paljon vapaana metsässä, mutta pentu mikä pentu, kahlataan sitten ensi talvena.

Hankeen on mukava tuupata kaveri naamalleen.
Olli reenaa.
Aarteita löytyy.
Säärystimet tulivat tarpeeseen.

Sunnuntaina päivemmällä tehtiin koko perheellä hiihtoretki. Erilaisista vauhdeista johtuen jakaannuimme kahteen porukkaan. Viisivuotiaskin hiihti reippaasti 5,2 km, vaikka latu oli ajamaton ja meille ennalta tuntematon reitti mäkinen. Jätettiin kyllä välillä jälkeemme sellaisia pyllähdysjälkiä, että riittää yleisöosaston närkästyneille kirjoiteltavaa... No, tosiasiassa lapset saivat paljon kannustusta kärsivällisiltä kanssahiihtäjiltä.

5 vee ja vauhdilla ylämäkeen.

Sunnuntain iltalenkkinä kevyt 12,53 km. Kulki hyvin ja kevyesti. Lenkkiseuran käytöksestä päätellen oli mitä ihanimpia bitchejä kulkenut samaa reittiä ennen meitä. Etenemisvauhdista oltiin yhtä mieltä, pysähdysten määrästä ei.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat